Helppohoitoisen lemmikin löytäminen

Lemmikkeihin liittyy paljon kuluja sekä vaivaa, mutta toisinaan eläinrakkaan on vaikea olla ilman lemmikkiä. Myös lasten toivoessa lemmikkiä on viisasta valita helppohoitoinen eläin, joka ei tee perheen arjesta monimutkaista. Lemmikkiä hankkiessa on tietenkin hyvä keskustella lapsen kanssa eläimen roolista; kyseessä ei ole esine tai varsinainen omistus, vaan lapsen suojelukseen uskottu tietoinen olento, jolla on oma tahto ja tunteet, joita kuuluu kunnioittaa.

Akvaarioeläimet

Kalat ovat pääsääntöisesti helppohoitoisia, ja niiden katselu on mukavaa. Ne sopivat hyvin allergisille ja akvaario toimii myös sisustuselementtinä. Akvaarion huono puoli on puhdistuksen tarve; yleensä aikuisen pitää hoitaa tämä homma. Kalat ruokitaan yleensä päivittäin, ja niiden ruokkiminen voi olla lapsiperheessä hauska puuha.

Myös kilpikonna ja muut terraarioeläimet ja -hyönteiset ovat melko helppohoitoisia. Lapsiperheeseen ne eivät välttämättä sovi, sillä osa niistä elää öisin ja lepää päivisin. Kilpikonna voi kuitenkin esimerkiksi olla varteenotettava vaihtoehto. Ne ovat melko terveitä, syövät helppoa ravintoa ja tarjoavat mielenkiintoista katseltavaa. Kilpikonnaa harkitessa kannattaa ottaa huomioon, että ne elävät vanhaksi.

Jyrsijät

Jyrsijät ovat lasten suosiossa, sillä ne ovat aktiivisia ja kilttejä. Helppohoitoisimpia jyrsijöistä ovat rotat, kesyhiiret, hamsterit, marsut, kanit ja gerbiilit. Ne elävät pari vuotta ja tarjoavat mielenkiintoista tekemistä ja näkemistä lapsille. Jyrsijän häkin voi lapsikin itse siivota, tosin alussa aikuisen apu voi olla tarpeen, ja aikuisen on valvottava, että asia tulee aina hoidettua.

Valintaa tehdessä kannattaa ottaa huomioon oman asunnon koko: esimerkiksi kanit vaativat paljon liikuntaa, joten niille sopii paremmin tilava asunto. Kesäisin niille voi tehdä aitauksen puutarhaan. Kaneja on eri rotuja, joiden koot vaihtelevat valtavasti. Luonnossa kanit elävät yhdyskunnissa, joten niiden kannalta on mukavampaa, kun ei ole yksin. Jos mahdollista, kannattaa valita valmiiksi kanit, jotka tulevat toimeen toistensa kanssa.

Kissat

Kissa on yksi yleisimpiä kotieläimiä, ja sen suosio perustuukin pitkälti sen itsenäisyyteen. Kissat ovat leikkisiä, ja viihtyvät välillä hyvin myös omissa oloissaan, joten ovat helppohoitoinen valinta. Edullisesti kissan saa, jos sen pelastaa, mutta tällöin täytyy ottaa huomioon, että se voi alussa vaatia hieman enemmän huomiota ja hoivaa riippuen sen menneisyydestä. Osa pelastetuista kissoista on kokenut kovia.

Kissaan liittyy myös edellä mainittuja lemmikkejä enemmän kuluja. Jos kissa sairastuu, eläinlääkärilaskusta voi tulla kallis ja joustoluotto voi tulla hyödylliseksi. Tämä kannattaa ottaa huomioon. Kissat myös voivat elää melko pitkään, joten omistajan on oltava valmis sitoutumaan. Kaikki asuntojen vuokraajat eivät esimerkiksi mielellään salli kissojen pitämistä, sillä ne voivat aiheuttaa vahinkoa asunnolle ja huonekaluille.

Koirat

Koira on suosittu valinta lemmikiksi, mutta on tämän listan hankalin lemmikki. Koira vaatii näistä eläimistä eniten liikuntaa, tilaa ja huomiota. Rotukoirat voivat myös olla kalliita – pikavippi 18v hakijalle auttaa maksamaan kulut. Halpaa rotukoiraa ei kannata ottaa, sillä ne tulevat yleensä pentutehtailijoilta ja niillä saattaa olla monia kalliiksi koituvia terveysongelmia. Koiria voi myös pelastaa, mutta tällöin kannattaa ottaa huomioon, että eläimellä voi olla erikoistarpeita etenkin alussa, mikäli se tulee hankalasta, kuten väkivaltaisesta, ympäristöstä.

Koirista helppohoitoisimpia ovat yleensä pienehköt ja keskikokoiset rodut. Ei kannata valita metsästys- tai muuhun aktiiviseen tarkoituksen jalostettua koiraa, jos ei ole aikaa liikkua ja harrastaa sen kanssa. Toisaalta tottelevaisuuskoulutuksen tai agilityn harrastaminen koiran kanssa voi tuoda mukavaa sisältöä elämään. Koirat elävät pitkään ja saattavat aiheuttaa vahinkoja asunnossa. Ne eivät siis välttämättä ole paras vaihtoehto vuokra-asuntoon.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI