Kannattaako asettaa automaattisia maksuja?

Laskun tai tarpeellisen maksun suorittaminen voi unohtua keneltä tahansa joskus, mutta sillä voi olla huonot seuraukset, esimerkiksi myöhästymismaksujen ja korkojen muodossa. Ne voivat myös vaikuttaa luottohistoriaan ja täten tehdä vaikeaksi saada lainaa heti silloin, kun sitä tarvitaan. Yksi tapa välttää myöhästymisiä, on asettaa automaattinen maksu.

Automaattisen maksun avulla kuukausittaiset laskut maksetaan tiettynä päivänä, jonka voi valita itse, vaikka laskun eräpäiväksi, tai palkkapäiväksi. Tämä voidaan asettaa kahdella tapaa, suoraan sen yrityksen kautta, jolta palvelu tai tuote ostetaan, tai oman pankin kautta. Esimerkiksi netistä tilattavat palvelut tai tuotteet, joihin sisältyy kuukausimaksuja, voidaan verottaa omalta pankkikortilta, aina kun on seuraavan maksun aika. Kaikki eivät kuitenkaan tarjoa tätä vaihtoehtoa, jonka vuoksi oman pankin kautta asetetut automaattiset maksut ovat käteviä.

Verkkopankin kautta automaattisen maksun asettaminen on helppoa ja samalla syötetään itse kenelle maksetaan, kuinka paljon maksetaan ja koska maksusuoritus lähtee. Jos verkkopankki ei ole itsellä käytössä, voi automaattiset laskut asettaa asioimalla pankissa ja tämä vähentää varsinkin vanhemmilta ihmisiltä tarvetta vierailla tiskillä ja jonottaa tunteja muutaman laskun takia. Tietenkin edellytyksenä on se, että maksettava summa on kuukausittain sama. Esimerkiksi vaihteleva sähkölasku ei ole mahdollinen automaattina, mutta vuokra, joka pysyy samana pitkään, on hyvä esimerkki yleisistä automaatti maksuista. Tietenkin on myös huomioitava että tilillä on tarpeeksi rahaa laskun maksamiseen, eli jos palkka tulee silloin tällöin, eikä aina ajallaan, voi automaattinen laskutus olla hankalaa.

Laskuja ei myöskään tarvitse laittaa maksettavaksi kuukausittain, tämän avulla onnistuu myös harvemmin suoritettavat, esimerkiksi kerran puolessa vuodessa, tai kahden kuukauden välein, maksettavat laskut. Usein pankki, tai yritys jonka automaatti laskutusta käytetään, lähettää myös muistutuksen lähtevästä laskusta, jotta kuukausittain voidaan ottaa tämä huomioon. Maksamista voidaan myös säätää juuri silloin kun itse halutaan, eli jos joku palvelu halutaan keskeyttää tai automaattiset maksut lopettaa, tai siirtää, onnistuu tämä helposti.

Vaikka automaattiset maksut säästävät aikaa ja vaivaa, täytyy niissä ottaa huomioon muutama seikka. Turvallisuutensa puolesta niissä ei kovinkaan usein ole valitettavaa, kunhan maksut tehdään pankin, tai luotettavan yrityksen kautta. Yksi huomioitavista asioista on kuitenkin se aika, mitä maksun käsitteleminen vie. Jos pankki itse käyttää tähän paljon aikaa, kannattaa laittaa maksu menemään ennen eräpäivää, ettei myöhästymiskuluja pääse tulemaan. Ajallaan maksetut laskut ovat automaatti laskutuksen etu, mitä ei kannata möhliä asettamalla päivämäärää liian myöhäiseksi. Lisäksi, kuten on jo todettu, tilillä tai kortilla on oltava rahaa, jotta lasku voidaan maksaa. Mikäli tili tai kortti on sellainen, jolta voidaan ottaa rahaa lainaksi asti, syntyy tässä riski korkokuluihin ja muihin maksuihin, joihin ei varauduttu.

Viimeinen huomioitava asia on virheet, joita voi aina tapahtua. Yritys tai pankki voi vahingossa laskuttaa kaksinkertaisesti, tai verkkopankin kautta laitettu automaatio lasku ei välttämättä tallennu. Tämän takia kannattaa aina välillä tarkistaa omat tilitiedot, jotta tilanne pysyy hallinnassa. Erityisen tärkeää se on ensimmäisten kuukausien aikana, mutta sitä ei tulisi koskaan täysin laiminlyödä.

Etuja ja haittapuolia verratessa tullaan usein siihen tulokseen, että automaatti maksut ovat nykyään hyvin tehokas ja kätevä tapa pitää taloudellinen tilanne hallussa ja varmistua siitä, ettei unohduksia pääse syntymään. Jos asia vielä askarruttaa, kannattaa pyytää apua tai vastauksia omalta pankilta, jolloin selviää tarkat ehdot ja käytännöt, juuri omien laskujen parhaaseen mahdolliseen hoitoon.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI