Auttaako laina taloudenhallinnassa?

Talous menee helposti epätasapainoon ennalta-arvaamattomien kulujen tai ongelmien seurauksena. Kun säästöt uupuvat, voi tasapainoon palaaminen olla vaikeaa. Laina voi olla houkutteleva tapa kattaa talouden vajetta ja helpottaa päivittäistä elämää, mutta toisaalta siitä voi seurata ikävä lainakierre. Tässä artikkelissa esitellään työkaluja, joiden avulla voit pohtia ratkaisua juuri oman tilanteesi kannalta.

Lainaaminen on helppoa, kun sen tekee oikein

Lainarahasumma, jonka voi käyttää mihin tahansa tarpeeseen, mutta se on maksettava takaisin ja siitä koituu kuluja korkojen ja muiden kustannuksien muodossa. Lainalle neuvotellaan yleensä sopimus, jossa määritellään tarkemmin takaisinmaksun ehdot, kuten lainaerien suuruus, koron määrä ja ohjeet poikkeustilanteita varten.

Yhä useammalla suomalaisella on maksuhäiriömerkintä, ja usein ne syntyvät juuri lainojen takia. Moni ottaa liian paljon lainaa tai unohtaa laskea, onko kuukausieriä todella varaa maksaa kaikissa elämäntilanteissa. Lainan ottaminen on myös muuttunut helpommaksi, sillä sitä voi hakea netistä vain muutamassa minuutissa, ja rahat saa tilille usein jo saman päivän aikana etenkin pienten lainasummien kohdalla.

Koska lainaa on niin helppo hakea ja saada, moni ei suunnittele sen hakemista ja takaisinmaksua kunnolla. Lainantarjoajat eivät välttämättä kysy takaisinmaksusuunnitelmien perään – heille riittää, että hyväksyt ehdot ja että luottotietosi ovat kunnossa. Ainoastaan isompien lainasummien kohdalla vaaditaan tiettyä tulotasoa, takaajaa tai tarkempaa lainasuunnitelmaa.

Mikä on tilanteesi?

Ennen kuin haet lainaa, pohdi tarkasti, mikä on tilanteesi. Voit jopa pyytää apua talousneuvojalta, jos et ole varma, kuinka hoitaa tilanne. Mikäli taloutesi on epätasapainossa yksittäisen isomman kulun vuoksi, sen korjaaminen voi olla helppoa lainalla. Jos maksuvaikeuksia on kuitenkin säännöllisesti, ja joka kuukausi on vaikea selvitä seuraavaan palkka- tai tukipäivään saakka, voi kyseessä olla ongelma, jota ei lainalla niin vain ratkaista.

Yksittäisen kulun, kuten remontin tai isomman hankinnan maksaminen lainalla on melko tavallista. Mikäli olet kuitenkin pienituloinen ja taloutesi on tiukka, kannattaa lainan hankkimista miettiä tarkasti ja valita mahdollisimman edullinen laina. Kannattaa myös miettiä, miten tarpeellinen ja kiireellinen hankinta on. Esimerkiksi lomamatkan vuoksi ei kannata ottaa lainaa, mikäli tilanne on muutenkin tiukka. Jos taas harkitset lainaa esimerkiksi uusia patjoja varten, koska aiemmat ovat vanhoja ja kuluneita, voi olla järkevämpää säästää rahaa muutaman kuukauden ajan ja tehdä hankinta niiden avulla – lainasta kertyy aina kuluja, säästämisestä ei.

Jos taloustilanne on jatkuvasti huono, laina ei yleensä korjaa sitä – vaan saattaa jopa pahentaa sitä. Tämä riippuu myös siitä, miksi taloustilanne on huono. Mikäli sinulla on useita lainoja, kuten pikalainoja ja kulutusluottoja, niiden maksaminen ja oma taloustilanne saattavat helpottua, kun ottaa yhden lainan, jolla maksaa ne pois. Tällainen ns. järjestelylaina on järkevä hankinta etenkin, kun tiedossa ei ole lisää lainahankintoja.

Mikäli lainoja ei ole, vaan taloustilanne on huono muista syistä, kannattaa selvittää huonon tilanteet syyt ja lähteä ratkaisemaan tilannetta niiden kautta. Mihin rahat menevät? Seuraa talouttasi tarkasti muutaman kuukauden ajan, mikäli et ole varma, ja näet varmasti, mitkä ovat taloutesi suurimmat menoerät. Monet suuret kuluerät, kuten vuokran, saatat jo valmiiksi tiedostaa, mutta usein rahaa menee yllättäviäkin summia muihin asioihin, kuten harrastuksiin, heräteostoksiin ja ruokaan.

Mikäli huonon taloustilanteen taustalla ovat tällaiset syyt, kannattaa lähteä purkamaan tilannetta niiden kautta. Etsi halvempi asunto, kilpailuta sähkö-, internet- ja muut sopimukset, tee tarkempi budjetti ruokia varten ja pyri vähentämään heräteostoksia. Tällöin rahat riittävät paremmin ja niitä voi jäädä säästöönkin.

Millainen laina auttaa talouden tasapainottamisessa?

Jos päädyt hankkimaan lainan tilanteesi kohentamista varten, vaihtoehtoja on useita. Voit saada jopa 10000 lainaa ilman vakuuksia, kun luottoluokituksesi on kohtuullinen, ja vielä suurempia ja halvempia lainoja voi saada, kun hankkii takaajan tai asettaa niille vakuuksia. Jos pienempi laina riittää, kannattaa valita huolella.

Pikavippi

Pikavippi on hyvä valinta, kun tarvitset korkeintaan 1000 euroa lainaa. Sen avulla voi lainata pieniä summia rahaa. Huono puoli on se, että pikalainan joutuu yleensä maksamaan takaisin jo ensimmäisenä eräpäivänä, jolloin se ei välttämättä sovi talouden tasapainottamiseen. Pikalainoja saa myös pidemmällä, määräaikaisella sopimuksella, jolloin sen kuukausierät jäävät melko pieniksi ja sopivat tiukkaankin budjettiin. Toisaalta tällöin lainan kustannukset saattavat nousta korkeiksi.

Panttilaina

Panttilaina on hyvä ratkaisu silloin, kun tarvitset pienen lainasumman ja sinulla on jotain riittävän arvokasta omaisuutta, jonka voit pantata. Panttilainojen korot ovat usein maltilliset ja maksuaikaa annetaan muutamia kuukausia. Panttia saatetaan säilyttää jonkin aikaa jopa maksuajan loputtua, mikäli sen kykenee yllättäen lunastamaan takaisin. Panttilaina myönnetään voimassaolevista luottomerkinnöistä huolimatta, eikä sen maksamatta jättämisestä seuraa luottomerkintää tai muita seuraamuksia. Ainoastaan pantin menettää, mikäli lainaa ei maksa takaisin.

Luottotili

Luottotilin avulla lainaa voi ottaa korkeintaan 2000—3000 euroa, ja se sopii hyvin pienempienkin lainasummien nostamiseen. Luottotili tunnetaan myös nimillä tililuotto ja joustoluotto. Huono puoli näissä lainoissa on se, että korot ovat usein korkeat. Todellinen vuosikorko saattaa olla jopa yli 200 %. Toisaalta tililuoton takaisinmaksu on joustavaa; riittää että maksaa joka kuussa minimierän, ja maksuttomien kuukausien pitäminen on usein mahdollista pienestä lisämaksusta. Myös luottoa voi nostaa joustavasti lisää, joskin kukin nosto maksaa erikseen. Luottotilien välillä kannattaa tehdä huolellinen vertailu, jotta kaikista edullisin sopimus löytyy.

Kulutusluotto

Kulutusluotto sopii isompien lainasummien nostamiseen. Autolainat, remonttilainat ja järjestelylainat ovat kulutusluottoja. Kulutusluotolle voi asettaa halutessaan vakuuden tai takaajan. Erilaisille kulutusluotoille on yleensä erilaisia ehtoja. Esimerkiksi remonttilainaan voidaan sisällyttää mahdollisuus lisälainan nostamiseen tiettyyn rajaan saakka.

Järjestelylaina on yleinen taloudenhallinnan keino. Sen avulla voidaan maksaa pois useampia pienempiä lainoja, mutta sen saaminen voi olla hankalaa, mikäli lainojen joukossa on useita pikavippejä. Suurta pikavippimäärää pidetään usein merkkinä epävakaasta taloudesta. Tällöin lainalle saattaa joutua hankkimaan takaajan. Järjestelylainalle voi neuvotella pidemmän maksuajan ja pienemmät lainaerät kuin olemassa oleville lainoille, jolloin lainan takaisinmaksaminen on helpompaa. Myös edullisemman koron saaminen on helpompaa.

Miten löytää hyvä lainapaketti?

Kun etsit lainaa, kannattaa ehdottomasti vertailla tarjontaa. Vertaile pankkilainojen lisäksi myös rahoitusalan yritysten lainoja, jotta saat mahdollisimman hyvän kuvan tarjonnasta. Lainan saamiseen kuitenkin vaikuttaa monta tekijää, joten et välttämättä saa lainaa, jonka haluaisit eniten. Vaihtoehtoja on siis hyvä olla.

Mikäli sinulla on huonot luottotiedot, joudut todennäköisesti maksamaan lainastasi korkeampaa korkoa, ellet hanki sille takaajaa tai vakuuksia. Luottotietoihin vaikuttavat ikä, maksuhäiriömerkinnät sekä yritysyhteydet. Jos sinulla on voimassa olevia luottomerkintöjä, et todennäköisesti saa perinteistä lainaa ollenkaan ilman takaajaa tai vakuuksia.

Lainoja voi vertailla esimerkiksi vertailusivustojen avulla. Tämä auttaa säästämään aikaa ja vaivaa. Vertailusivustoille kerätään tietoja useiden eri alan yritysten ja pankkien lainatuotteista, ja tietoja voi vertailla esimerkiksi lainasummien, korkojen, tärkeimpien ehtojen ja ikärajojen avulla. Kiinnitä huomiota erityisesti todellisiin vuosikorkoihin. Tarkista myös lainantarjoajan maine, sillä huijausyrityksiä esiintyy edelleen. Vertailuista löytyy pääsääntöisesti luotettavia yrityksiä, mutta pieni hakukonehaku auttaa varmistamaan, että kyseessä on maineikas toimija.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI