Bigbank Arvostelu

bigbank

Bigbank As on kulutusluottoihin sekä määräaikaistalletuksiin erikoistunut rahoituspankki. Yksittäiselle hakijalle lainaa myönnetään noin 10 000 euroa, mutta yhteishakijan kanssa lainaa voi saada jopa 50 000 euroon saakka. Hait lainaa sitten yksin tai yhdessä, tämän lainan turvin voidaan tehdä vähän isompiakin hankintoja. Lainaa voi periaatteessa hakea mihin tarkoitukseen tahansa arjen tarpeista aina isompiin hankintoihin saakka.

Bigbank on aloittanut toimintansa Virossa jo vuonna 1992, joten yhtiöllä on alalta mittava kokemus. Suomen markkinoilla yhtiö on toiminut vuodesta 2009 lähtien, ja Suomen lisäksi toimintaa on myös Latviassa, Liettuassa, Espanjassa sekä Ruotsissa, Viroa unohtamatta. Pankilla on siis kaikkiaan yli 20 vuoden kokemus ja se toimii monessa eri maassa Euroopassa. Pankilla on palveluita kaiken tämän lisäksi myös Saksassa, Hollannissa ja Itävallassa. Pankilla on kontollaan toista sataatuhatta aktiivista lainasopimusta. Myös määräaikaistalletukset ovat olleet suosittuja. Talletuksista ollaan maksettu jopa 2,5 prosentin tuottoja. Kaiken kaikkiaan kyseessä on todella vakuuttava lainantaja, joka tarjoaa kulutusluottoja todella kilpailukykyisin hinnoin. Kannattaa käydä lukemassa Bigbank kokemuksia tarkemmin verkossa. Vaikka kyseessä ei olekaan suomalainen pankki, on tämä yhtiö todella vakaa ja luotettava toimija lainamarkkinoilla. Monet suomalaiset hakevat lainaa ulkomaisilta yhtiöiltä esimerkiksi juuri kilpailukykyisien hintojen vuoksi.

Ulkomaiset pankit ovat kasvattaneet suosiottaan viime vuosina suomalaisten keskuudessa yhä enemmän niiden laadukkaiden palvelujen sekä kilpailukykyisien hintojen vuoksi.

Bigbank vakuudeton kulutusluotto

Tosiaan Bigbank myöntää kulutusluottoja 2000-50 000 euron väliltä. 6kk- 10 vuoden laina-ajalla. Haitari on siis aika suuri. Kannattaa kuitenkin huomata, että yli 10 000 euron lainoja myönnetään vain yhteishakijan kanssa. Alhaisimmillaan lainan korko on jopa alle 9 prosenttia, mikä on todella alhainen korko kulutusluotolle. Tätä ei kuitenkaan tarjota kaikille asiakkaille, vaan korot määräytyvät aina asiakkaan maksukyvyn mukaan. Lainan päälle tulee myös muita kuluja, kuten tilinhoitomaksu ja avausmaksu. Kannattaa aina tutustua lainan kaikkiin kuluihin ennen lainan ottamista. Silti Bigbankin kautta on mahdollista saada itselleen jopa todella edullinen kulutusluotto. Useimmiten lainan todellinen vuosikorko liikkuu jossakin 14,01 prosentin tietämillä, mikä on edelleen melko hyvä korko, kun tarkastelee kulutusluottojen korkotasoja laajemmin.

Lainan voi hakea vaivattomasti verkossa täytettävällä lomakkeella. Sinänsä lainanhakeminen on todella yksikertaista mutta lainanhakijan tulee kuitenkin lainahakuprosessia todistaa tulonsa. Muutoin kaikki hoituu helposti verkossa ja lainanhakija voi allekirjoittaa sopimuksen kokonaan sähköisesti. Hakijan tulee olla vähintään 22-vuotias, eikä hakijalla saa olla kontollaan maksuhäiriömerkintää. Henkilön tulee olla Suomen kansalainen tai asua pysyvästi Suomessa. Lisäksi lainahakijalla tulee olla vähintään 1200 euron kuukausitulot. Sinänsä nämä ovat varsin tavanomaiset ehdot, sillä isompia lainoja ei myönnetä yleensä kaikista nuorimmille henkilöille ja jokaisen hakijan tulee aina olla maksukykyinen. Vain harva lainanantaja myöntää lainaa henkilölle, jolla on maksuhäiriömerkintä. jos mietit, mistä lainaa ilman luottotietoja Suomessa olisi mahdollista saada, ei välttämättä kannata kääntyä Bigbankin puoleen. Mahdollisuuksia voi olla, mutta niitä kannattaa etsiä esimerkiksi suomalaisten rahoitusyhtiöiden luota.

Esimerkiksi 9000 euron lainasummalle, kuuden vuoden takaisinmaksuajalla ja 8,9 prosentin korolla, 167 euron kuukausimaksulla, takaisinmaksettavaa tulee yhteensä 12 008 euroa. Tähän kuuluu 261 euron sopimusmaksu sekä 5 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu. Todellinen vuosikorko on tällöin 11,7 prosenttia. Kannattaa huomata, että lainan lopulliset kustannukset riippuu aina takaisinmaksuajasta ja kuukausittaisten lyhennysten summasta. Näin asiakkaalla on myös itsellä mahdollisuus vaikuttaa lainan lopulliseen hintaan.

Ennen lainatarjouksen hyväksymistä on hyvä tutustua koko lainan kulurakenteeseen, sekä ottaa huomioon kaikki lainan kustannukset ja kuukausittaisten lyhennysten määrän. Omaa taloutta ei koskaan saa vetää liian tiukalle lainan vuoksi. Siksi asiakkaan on syytä tietää, mihin hän sitoutuu.

Talletukset

Bigbank ottaa vastaan 1000-100 000 euron talletuksia. Korko riippuu lopulta talletuksen suuruudesta sekä siitä, kauanko talletus kestää ajallisesti. Pidemmästä talletuksesta saa myös paremman koron. Talletuksen kesto voi olla mitä tahansa 1 kuukauden ja 10 vuoden välillä. Alimmillaan lyhyissä talletusajoissa korko on 0,50 prosenttia ja korkeimmillaan sen on jopa 2,5 prosenttia. Kaikki talletukset on suojattu Viron valtion talletussuojalla jopa 100 000 euroon saakka. Tämä tekee talletusten tekemisestä erityisen turvallista. Voi hyvinkin olla, että Suomesta ei löydy pankkia, joka tarjoaisi rahoillesi yhtä korkean talletussuojan. Siksi moni suomalainen on Bigbankin asiakas myös talletussuojan puolella, ja yhä useammat sijoittavat talletuksiaan juuri ulkomaalaisiin pankkeihin.

Järjestä lainasi uudelleen

Bigbankin kautta voit myös järjestää vanhat lainasi parempaan uskoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voit maksaa vanhat kalliit, lainat, luotot ja osamaksut pois Bigbankin kautta otettavalla lainalla. Tällöin voidaan säästää lainojen koroissa ja muissa koroissa jopa huomattavia summia. Järjestely lainaa voi hakea helposti Bigbankin verkkosivuilta. Järjestely lainat ovat yksi Bigbankin erikoisosaamisesta ja asiakaspalvelu neuvoo tässä tarvittaessa enemmän.

Säästötili

Bigbankin kautta on mahdollista avata myös oma säästötili. Myös säästötileille annetaan melko hyvä tuotto verrattuna esimerkiksi perinteisiin suomalaisiin pankkeihin. Tässäkin Viron takuurahasto suojelee asiakkaan rahoja aina 100 000 euroon saakka. Bigbank on saanut jopa kunniamainintoja tasaisista tuotoistaan. Maine on kiirinyt myös suomalaisten korviin, ja nämä säästötilit saattavat olla houkutteleva vaihtoehto suomalaisiin kivijalkapankkeihin verrattuna.

Turvaa tyytyväisyystakuusta

Bigbank tarjoaa asiakkailleen tyytyväisyystakuun. Lakisääteisen tyytyväisyystakuuna mukaan lainan saa peruuttaa 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Bigbank on kuitenkin laajentanut tämän peruutusturvan jopa 60 päivään. Voit peruttaa lainan tämän aikarajan puitteissa helposti sähköpostitse tai puhelimella. Tätä Bigbankin takuuta voi kuitenkin hyödyntää korkeintaan kolmen vuoden välein. Kaiken kaikkiaan kyseessä on todella avokätinen tyytyväisyystakuu, joihin törmää rahoitusyhtiöiden kohdalla harvoin. Kannattaa siis ehdottomasti harkita tarttuvansa tällaiseen tilaisuuteen!

Yhteenveto

Bigbank on varmasti yksi alansa luotettavimpia toimijoita. Yhtiö on toiminut niin Suomessa kuin Virossakin vuosikaudet ilman ongelmia. Tällä yhtiöllä on erittäin vakaa ja hyvä maine nettilainojen tarjoajana. Kannattaa todellakin harkita tätä pankkia monen suomalaisen kulutusluottoja myöntävän rahoitusyhtiön rinnalla, sillä Bigbankilla on todella kilpailukykyiset hinnat. Ulkomaisissa pankeissa on usein se hyvä puoli, että heillä on iso koneisto takanaan, ja sen myötä paljon resursseja. Vaikka Bigbank onkin pienen Viron maan alaisuudessa toimiva pankki, on se kuitenkin niittänyt merkittävää menestystä ympäri Euroopan. Tähän ei kovin moni suomalainen rahoitusalan toimija ole pystynyt. Kansainvälinen menestys kertoo ammattitaidosta ja visioista tarjota laadukkaita ja laadukkaita rahoitusalan palveluita yksityisasiakkaille.

Vaikka varsinainen päämaja sijaitseekin Virossa kotimaiset asiakkaat saavat aina laadukasta ja ammattitaitoista suomenkielistä palvelua. Bigbankin asiakaspalvelu palvelee kaikkia asiakkaitaan niin puhelimitse kuin sähköpostitse arkisin klo 9-16.30. Voit olla heihin yhteydessä kaikissa laina-asioihin liittyvissä asioissa. Valitettavasti erillistä chat-ikkunaa ei ole käytössä mutta muutoin asiakaspalvelut toimii erinomaisesti. Palvelua saa siis todellakin suomen kielellä, onhan Bigbankilla ollut konttori Suomessa jo melkein vuosikymmenen ajan. Bigbankin takana Suomessa on myös joukko alan parhaita ammattilaisia, jotta he voisivat varmistaa palveluiden sopivuuden myös suomalaisille markkinoille, suomalaisia kuluttajia ja laina-asiakkaita unohtamatta!

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI