Creditstar Arvostelu

creditstar.fi

Creditstar on vähän tuntemattomampi lainapalvelu Suomessa. Nykyisin monet lainapalvelut ovat keskittyneet nimenomaan luottotilien tarjoamiseen ja tämä pitää paikkaansa myös Creditstarin kohdalla. Luottotili on käytössäsi aina silloin, kun sitä tarvitset, ja rahaa voi nostaa oman tarpeen mukaan. Sinun ei siis tarvitse nostaa koko lainasummaa kerralla, vaan voit tehdä nostoja 50-2000 € välillä, aina sinulle myönnettyyn luottorajaan saakka.

Creditstar lainapalvelun takana on Credit Star Finland Oy. Yhtiö on osa kansainvälistä Creditstar Groupia. Suomen lisäksi yhtiöllä on toimintaa viidessä eri Maassa Euroopassa. Yrityksellä on siis kattava kokemus kansainvälisistä lainamarkkinoista. Alun perin Creditstarin toiminta alkoi Virosta vuonna 2006. Mielenkiintoista tämän yrityksen kohdalla on, että vaikka yrityksen päätoimiala onkin kuluttajien luotonanto, on se osaltaan erikoistunut myös rahoitusteknologiayrityksenä.

Jos olet kuullut legendan – pikavippi heti 24h milloin tahansa ja missä tahansa, se voi hyvinkin pitää paikkaansa Creditstarin kohdalla. Lisäksi Credistar flex ominaisuus tarkoittaa sitä, että kyseessä on todella joustava lainapalvelu. Kannattaa siis pitää silmät auki seuraavan Creditstar lainan kohdalla.

Toimi näin Creditstar lainan kanssa

Saadaksesi lainaa, tulee sinun ensin avata luottotili Creditstarin palvelussa. Luottotilin raja on 2000 euroa ja rahaa voi nostaa oman tarpeen mukaan sen jälkeen, kun olet saanut myönteisen lainapäätöksen. Nostoja on helppo tehdä kirjautumalla omalle tilille. Rahat tulevat tilille jopa 15 minuutissa oman nostohakemuksen tekemisessä.

Creitstar luottotiliä ei ole vaikea saada. Luottoa voivat hakea kaikki Suomessa asuvat 18-vuotta täyttäneet henkilöt. Sinun tulee myös läpäistä vakavaraisuus vaatimus. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiö haluaa varmistaa, että sinulla on maksukykyä. Tämä on hyvä asia, koska lainaa voidaan myöntää vain maksukykyisille henkilöille, maksuvaikeuksien välttämiselle.

Creditstar myöntää lainaa myös nuorille aikuisella. Monesti lainamyöntäjät edellyttävät jopa 24-vuoden ikää, joten tällainen lainapalvelu on todella tervetullut Suomen lainamarkkinoille. Lisäksi Creditsatr tarjoaa lainaa varsin kohtuulliseen hintaan. Kannattaa kuitenkin aina tarkastaa lainan kaikki kulut sekä etenkin lainan todellinen vuosikorko. Myöskään lainojen vertailu ei ole huono idea, sillä vertailemalla lainoja saatat säästää helposti satoja euroja lainojen kuluissa. Silti Creditstar saattaa osoittautua hyväksi vaihtoehdoksi lainojen tarjoajana.

Creditstar sopii pieneen ja keskisuureen lainatarpeeseen, mutta jos hakusessa on esimerkiksi iso kulutusluotto Creditstar ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Luottotili voi kuitenkin olla todella kätevä tapa lisätä omia käyttövaroja aina tarpeen vaatiessa. Sinun ei erikseen tarvitse hakea lainaa joka kertaa uudelleen vaan voit turvautua omaan luottotiliin kerta toisensa jälkeen. Saat varoja takaisin omaan käyttöön aina, kun lyhennät lainaa.

Laina maksetaan takaisin 1-12 kuukauden kuluessa, ja sinä voit itse päättää lainallesi parhaat käyttötarkoitukset. 2000 € lainan voi ottaa siis korkeintaan vuodeksi. Lainan voi kuitenkin halutessaan myös lyhentää kerralla kokonaan pois. Kuten sanottu Credistar myöntää varsin kohtuuhintaista lainaa. Esimerkiksi 600 € luotossa, 6 kuukauden laina-ajalla, kuukausittaisen lyhennyksen määrä on 117,16 €. Tällöin lainan todellinen vuosikorko on 75,25 %. Kannattaa myös huomata, että kuluttajalla on myös itsellä mahdollisuus vaikuttaa lainan hintaan: mitä nopeammin maksat lainan pois, sitä kohtuullisempana kulut pysyvät. Siksi kannattaa tarkkaan pohtia, millaisessa aikataulussa lainan haluaa maksaa pois. Pidempi laina-aika ei myöskään ole ongelma Creditstarin kanssa, vaan lainaa voi maksaa pois aina 12 kuukauteen saakka.

Näin haet lainaa:

  1. Pääset avaamaan täysin veloituksettoman luottotilin täyttämällä verkossa yksinkertaisen perustietolomakkeen. Muista kuitenkin täyttää lomake huolella, koska se saattaa vaikuttaa siihen, millaisen lainatarjouksen saat.
  2. Luottotilin avaamisen jälkeen olet valmis kirjautumaan omalle käyttäjätilillesi ja pääset hakemaan ensimmäistä nostoasi. Sen tekeminen on vieläkin helpompaa, kun käytössäsi on oma luottotili.
  3. Hakemuksen lähettämisen jälkeen Credistar käsittelee hakemuksesi.
  4. Saatuasi myönteisen päätöksen rahat maksetaan tilille jopa 15 minuutin kuluessa. Rahojen saaminen on lopulta siis todella nopeaa, kun saat myönteisen päätöksen.

Cresitstar on reilu ja läpinäkyvä lainapalvelu. Maksat luottokustannuksista vain päiviltä, jolloin tili on ollut käytössä. Et siis maksa mitään, jos et ole nostanut luottoa. Voit myös itse vaikuttaa siihen, millaisia luottokustannuksia sinulla syntyy – jos päätät maksaa käytössä olevan luoton pois, pienevät myös kustannukset. Toisaalta maksuaikaa on mahdollista myös pidentää tai voit saada jopa 5-30 mittaisen lyhennysvapaan. Tällöin kaikkien tulevien laskujen eräpäivät siirtyvät eteenpäin. Tästä peritään pieni käsittelymaksu.

Monipuolinen lainapalvelu

Creditstar on todella monipuolinen lainapalvelu. He haluavat tarjota kuluttajille finanssituotteita, jotka auttavat hallitsemaan ihmisen jokapäiväisiä menoja. He haluavat jatkuvasti kehittää rahoituspalvelujaan parempaan suuntaan. Creditstar on sitoutunut vastuulliseen lainaamiseen ja he ovat iloisia voidessaan palvella tavallisia kuluttajia tarjoten parhaita arjen rahoitusratkaisuja.

Myös takaisinmaksu onnistuu juostavasti Creditstarin kautta. Voit halutessasi tehdä ennenaikaisia lyhennyksiä ja näin lyhentää lainaasi nopeammin. Tämä on varma tapa säästää rahaa koroissa. Toisaalta jos sinulla on tiukka tilanne, voit myös pidentää maksuaikaa ja käyttää lyhennysvapaita maksukuukausia.

Creditstar palvelut

Creditstar palvelee asiakkaitaan kätevästi e-palvelun kautta. Monista lainahakijoista tulee Creditstarin uskollisia käyttäjiä. He ovat palvelleet jopa 500 000 asiakasta maailmanlaajuisesti, ja näistä asiakkaista kaksi kolmasosaa on edelleen aktiivisia luottotilin käyttäjiä. Creditstar tarjoaa siis pidempiaikaisen rahoitusratkaisun esimerkiksi arjen tarpeisiin, johon voidaan tukeutua aina tarvittaessa. Henkilökohtaiseen luottotiliin kannattaa tutustua tarkemmin verkossa.

Credistarin asiakaspalvelu palvelee kaikissa lainaan tai lainan hakemiseen liittyvissä asioissa puhelimitse ja sähköpostilla. Asiakaspalvelu on auki viikon jokaisena päivänä klo 9-21 välisenä aikana. Creditstarin asiakaspalvelu palvelee asiakkaitaan monipuolisesti ja vankalla ammattitaidolla.

Creditstarin joustavien palvelujen kautta voit olla oman talouden hallinnan sankari. Omien varojen ei tarvitse aina riittää ja silloin lainaraha tulee apuun. Rahaa lainataan kuitenkin vain maksukykyisille henkilöille. Vastuullinen lainaaminen on tärkeä asia Creditstarille ja siihen suhtaudutaan vakavasti.

Yhteenveto

Creditstar on Kansainvälinen rahoitusteknologia yritys. Suomessa yritys kuitenkin myöntää lainaa aivan tavallisille suomalaisille kuluttajille. He tuovat markkinoille kuitenkin yksinkertaisia, joustavia ja läpinäkyviä rahoitusratkaisuja. Niistä ovat päässeet nauttimaan myös suomalaiset kuluttajat, ja moni onkin Creditstarin uskollinen asiakas. Parhaimmillaan laina tuo turvaa omaan arkeen. Creditstar aikoo edelleen kehittää palvelujaan, jotta he voisivat palvella asiakkaitaan entistäkin paremmin. Tämä näkyy jo nyt yrityksen ideologiassa ja palveluissa.

Creditstar pystyy palvelemaan asiakkaitaan tehokkaammin kuin tavalliset pankit. He pystyvät toiminnassaan yhdistämään asiakkaiden tarpeet ja teknologiset edistysaskeleet tehokkaasti. Liiketoiminnan keskiössä on kuitenkin nimenomaan luotonanto, joka on se osuus, josta me olemme kaikista kiinnostuneimpia. Luotonantajana Creditstar on lunastanut paikkansa Suomen lainamarkkinoilla. Kannattaa tutustua yrityksen verkkosivuihin tarkemmin verkossa ja pääset avaamaan itsellesi tilin vaikka heti. Se on aina täysin ilmaista, eikä se sido sinua mihinkään. Maksat aina vain siitä lainasta, jonka lopulta nostat. Siksi kannattaa avata tili, ja tarpeen tullen saat rahat nopeasti tilillesi!

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI