EuroLimiitti Arvostelu

eurolimiitti

Voit hakea edullisen Eurolimiitti lainan netistä. Eurolimiittin on aito kotimainen lainapalvelu ja on tarjonnut lainapalveluita suomalaisille jo vuodesta 2006 alkaen. Näiden vuosien aikana yhtiö on palvellut jopa satojatuhansia suomalaisia. Eurolimiitin takana on J.W.-Yhtiöt Oy, joka sijaitsee Lahdessa. Yleensä suomalaiset rahoitusalan yhtiöt sijaitsevat joko Helsingissä tai Turussa, joten tämän yhtiön sijainti eroaa hieman muista vastaavista alan toimijoista.

Eurolimiitin kautta voi hakea pieniä ja keskisuuria lainoja aina 3000 euroon saakka. Todella suureen lainantarpeeseen palvelu ei siis sovellu. Suomalaisten ottamat pikalainat ovat kuitenkin keskimäärin muutaman sadan euron luokkaa, joten palvelut vastaavat hyvin nopean rahan tarpeeseen. Runsaan kymmenen vuoden aikana pikalainayhtiöt ovat yleistyneet valtavasti Suomessa ja myös Eurolimiitillä on alalta kattava kokemus.

Takaisinmaksukäytännöt vaikuttava myös varsin joustavilta ja lainan voi maksaa takaisin joko kerralla tai erissä. Joskus lainatarve saattaa olla hyvinkin kohdennettu, jolloin lainaa voidaan ottaa hyvinkin täsmällisesti. Saatetaan vaikka tietää, että nyt tarvitaan muutama ylimääräinen satanen, ja se ollaan valmiita maksamaan takaisin heti seuraavassa kuussa.

Pikalainaa netistä

Pikalaina on pieni ja lyhytaikainen laina. Usein kyseessä on vakuudeton kulutusluotto, jonka saa nopeasti omalle tililleen. Kuten mainittu Suomessa on paljon pikalainoja tarjoavia yrityksiä, joten joskus voi olla vaikeaa tietää, mikä olisi paras ratkaisu.

Ensinnäkin lainojen kustannuksia kannattaa vertailla keskenään. Eurolimiitti pystyy kuitenkin tarjoamaan asiakkailleen melko monipuolisia lainapalveluita, koska kyseessä on kertaluontoista pikavippiä monipuolisempi lainatuote. Kun olet hakenut lainaa Eurolimiitiltä, ja nostanut sen ensimmäisen kerran, sinun ei mahdollisesti hakea seuraavaa lainaa erikseen, koska kyseessä on niin sanottu jatkuvaluotto. Lainan hakemin on aina helppoa ja nopeaa. Rahat tulevat nopeasti tilille olit sitten uusi tai vanha asiakas.

Pikalainaa saa Suomessa suhteellisen helposti verrattuna esimerkiksi raskaaseen asuntolainaprosessiin. Pikalainan saa nopeasti mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aivan kuka tahansa voisi saada pikalainaa. Niin Eurolimiitillä kuin kaikilla muillakin pikalainayhtiöillä on asianmukainen lainanhakuprosessi, jossa varmistetaan asiakkaan luottokelpoisuus. Lainaa ei siis myönnetä ilman mitään selvityksiä. Esimerkiksi Eurolimiitin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan tulee kyetä antaa selvitys siitä, että asiakkaalla on tarvittavat tulot lainan takaisinmaksuun.

Halpaa lainaa

Mikäli perusjutut ovat kunnossa, voit alkaa miettimään, mistä halvimman pikalainan saa. Monet pikalainayhtiöt tarjoavat uusille asiakkaille kuluttoman ensilainan. Eurolimiitin tarjous on tässä kohtaa kuitenkin markkinoiden parhaimmasta päästä: Eurolimiitti tarjoaa jopa 30 vuorokautta korotonta maksuaikaa ensimmäisen lainan kohdalla. Tämä on houkutteleva tarjous monelle lainanottajalle.

Eurolimiitti ei kuitenkaan tarjoa lainaa aivan vastuuttomasti. Lainan alaikä on 21-vuotta ja lainaa voi hakea aina 70 ikävuoteen saakka. Eurolimiitin ehdot tältä erää ovat varsin laajat, sillä monesti ikähaarukka voi olla myös paljon pienempi. Henkilön tulee olla myös luottokelpoinen Suomen kansalainen. Suomen kansalaisuutta ei aina vaadita, mutta Eurolimiitti kotimaisen lainantarjoajana haluaa antaa lainaa vain Suomen kansalaisille. Joskus vain pysyvä asuminen Suomessa riittää. Laina yhtiöillä on kuitenkin erilaisia käytäntöjä tämän asian tiimoilta.

Eurolimiitillä on monia houkuttelevia puolia, ja yhtiö tarjoaa etuja paljon avokätisemmin kuin moni muu lainantarjoaja. Esimerkiksi Eurolimiitti tarjoaa asiakkailleen jopa kolme maksuvapaata kuukautta vuodessa. Lisäksi asiakas voi saada kolme lyhennysvapaata kuukautta, jolloin asiakas maksaa näiltä kuukausilta vain korot ja kulut.

Helppo lainanhakuprosessi

Eurolimiitillä lainanhakuprosessi on todella helppo ja lainapäätöksen saa nopeasti. Myös rahat siirretään asiakkaan tilille heti myönteisen lainapäätöksen tultua. Tilisiirto tapahtuu siis välittömästi kaikkien yleisien suomalaisten pankkien tilille. Niin Nordean, Osuuspankin, Danske Bankin, Aktian, Handelsbankenin, Säästöpankin, S-Pankin ja POP Pankin tileille rahojen pitäisi tulla välittömästi. Mikäli sinulla on käytössäsi jokin muu pankki, kannattaa varautua 1-2 pankkipäivän viiveeseen. Kannattaa myös muistaa, että hyväksyttyjä nostoja voidaan tehdä vain klo 8-22 välisenä aikana. Hakemuksen voi joka tapauksessa tehdä ympäri vuorokauden, mutta rahaa ei kuitenkaan makseta ensimmäisen lainahakemuksen yhteydessä yöaikaan. Tämä on kuitenkin yleinen käytäntö Suomessa.

Miksi Eurolimiitti?

  • Eurolimiitti vaikuttaa pärjänneen hyvin monessakin vertailussa. Tässä muutamia asioita, jotka tekevät Eurolimiitistä houkutteleva vaihtoehdon:
  • Eurolimiitillä on melko hyvä luottoraja ollakseen yhtiö, joka tarjoaa pääasiassa pieniä ja keskisuuria lainoja
  • Eurolimiitin nimelliskorko sekä kuukausikorko ovat varsin matalat
  • Muutenkin lainaan liittyvät kulut ovat kohtuulliset Eurolimiitilla
  • Lisäksi yhtiöllä on jopa markkinoiden pienin kuukausittainen minimilyhennys, mikä on ilouutinen monelle suomalaiselle lainanhakijalle
  • Asiakkaalla on myös mahdollisuus nostaa limiittinsä määrää jopa 4000 euroon saakka siinä vaiheessa, kun hän on saavuttanut Eurolimiitin VIP-asiakkuuden. Asiakkaan tulee tätä varten hoitaa laina asiansa moitteettomasti jonkin aikaan.
  • Lainatyyppi on todella joustava, koska jatkuvassa luotossa asiakas voi nostaa lainaa joko kerralla koko lainasumman verran tai pienemmissä osissa oman tarpeen mukaan.
  • Kuten mainittu ensilainan saa ilman kuluja jopa 1000 euroon saakka, kun laina maksetaan takaisin ensimmäiseen eräpäivään mennessä
  • Asiakas saa Eurolimiitillä myös mielin määrin joustoa omaan takaisinmaksuaikatauluun erilaisten lyhennysvapaiden muodossa. Eurolimiitin käytännöt ovat tässä markkinoiden joustavimpia.
  • Lainan hakeminen onnistuu helposti myös tekstiviestillä silloin, kun olet jo Eurolimiitin asiakas. Lainahaku on tällöin vieläkin nopeampaa.

Eurolimiitillä on monia puolia, jotka tekevät siitä vahvan vaihtoehdon lainanantajaksi. Kannattaa kuitenkin aina silti käydä läpi lainan kaikki kulut ja menot ennen varsinaista lainaan sitoutumista.

Eurolimiitin kulurakenne on kuitenkin varsin selkeä. Luoton avauspalkkio ja tilinhoitomaksu on Eurolimiitillä 0 euroa. Näin ei ole monenkaan muun lainantarjoajan kohdalla, vaan monella on erilaisia maksuja luoton avaukseen ja tilinhoitoon liittyen. Lainan nostokulut ovat 15 prosenttia, mitkä ovat sinänsä aivan perusluokkaa. Nimellinen vuosikorko on 71.88 prosenttia, ja kuten mainittu, on tämä varsin kohtuullinen summa. Minimi lyhennys avoinna olevasta saldosta on 10 prosenttia siten, että kuukaudessa on kuitenkin lyhennettävä vähintään 50 euroa. Lainan minimi aika on 3 kuukautta ja maksimi jopa 56 kuukautta. Kannattaa huomata myös lainan todellinen maksimivuosikorko, joka on 453,03 prosenttia. Tätä on Suomessa säädetty lailla.

Eurolimiitin lainoilla on todella joustavat ehdot ja kulutkin ovat paljon kohtuullisemmat kuin monella muulla lainanantajalla. Euroliimiitti tarjoaa asiakkaan käyttöön varsin edullisen jatkuvan luoton, jonka voi maksaa takaisin joustavalla takaisinmaksusuunnitelmalla. Jos haluat pikavipin, jossa lainaa pikavippi 200 euron edestä on mahdollista edullisesti ja nopeasti, kannattaa ehdottomasti harkita Eurolimiittiä. Kannattaa lukea Eurolimiitti kokemuksia lisää verkosta, jotta lainayhtiöstä voidaan saada mahdollisimman monipuolinen kuva.

Yhtiö on jo vuodesta 2006 palvellut suomalaisia asiakkaita laadukkailla palveluilla. Eurolimiitti on jopa satojentuhansien suomalaisten rahoitusratkaisujen takana. Asiakaspalvelu lupaa auttaa 365 päivänä vuodesta helposti ja nopeasti. Eurolimiitin asiakaspalvelu on auki viikon jokaisena päivänä klo 8-22. Halutessasi voit olla heihin yhteydessä niin puhelimitse kuin sähköpostilla. Saat aina ystävällistä palvelua ja he vastaavat mielellään kaikkiin kysymyksiisi.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI