Kuinka haastaa itsensä säästämään rahaa?

Henkilökohtaisessa muutoksessa on paljon voimaa, sillä motivaation avulla jopa saamattomimmat ihmiset voivat aloittaa säästämisen, kunhan mielenlujuutta löytyy. Joskus on kuitenkin motivoitua itseä hiukan erilaisin keinoin, jotta säästäminen jatkuu. Alla onkin vinkkejä siihen, kuinka ottaa haaste vastaan ja saada itsensä säästämään rahaa.

1. Syö kotona

Vaikka Suomessa ruokailukulttuuri ei olekaan aivan samanlaista kuin muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa, tarkoittaen että ulkona ei kovin moni joka iltaa vietä ruokailun parissa, voidaan tässä silti säästää. Usein viikonloppuisin ja päivisinkin tulee käytyä pientä naposteltavaa, tai vaikka lounas, ravintolassa syömässä ja samaan voidaan laskea kupposet terassilla, mihin kesällä sorrutaan valitettavan usein. Yhdeksi kuukaudeksi kannattaa haastaa itsensä syömään ainoastaan kotona, ja tähän lasketaan myös juomapuoli. Ei kahveja, tuoppeja tai minkäänlaisia ruokia, joita ei itse valmisteta kotona, vaikka sitten mikrossa. Eikä tietenkään huijaamiseen, esimerkiksi kotiin tilattavaa ruokaan, saa langeta!

2. Nollan euron päivät

Yllättävän paljon rahaa saa palamaan pieniin ostoksiin ja näiden huono puoli on se, ettei muutamaa euroa kaipaa, ennen kuin se on kertynyt kymmeniksi tai sadoiksi euroiksi. Sen takia kannattaakin haastaa tietyt päivät, tai vaikka viikko, siihen ettei yhtään pientä ostosta tehdä. Näinä ennalta päätettyinä päivinä lompakon voi jättää kokonaan kotiin, sillä ostokset on oltava tehty hyvissä ajoin.

3. Viikonloput käteisellä

Viikonloppuisin budjetti saattaa karata täysin käsistä ja pahimmillaan näin käy usein. Sen sijaan että luotto- tai pankkikorttia vinguttaisi useaan otteeseen joka päivä, kannattaa käydä automaatilla nostamassa käteistä juuri sen verran, mitä voidaan viikonloppuna käyttää. Tämän jälkeen jätetään kortti kotiin ja koko viikonlopun käyttöraha on lompakossa mukana, kunnes se loppuu. Näin ei kuitenkaan ole mahdollista elää täysin yli varojen, vaan joudutaan jättämään hupi kohtuudelliselle tasolle.

4. 30 päivän säästö haaste

Tipaton tammikuu ja lukuisat muut kuukauden haasteet ovat suosittuja tapoja kokeilla omia rajoja ja tähän sopii mainiosti myös 30 päivän säästö haaste. Ensimmäisenä päivänä voidaan säästöön laittaa euron verran, esimerkiksi säästötilille, tai säästöpossuun. Seuraavana päivänä säästetään kaksi euroa ja kolmantena kolme. Kuukauden viimeisenä päivänä säästöön tipahtaa 30, tai 31 euroa ja loppusumma on huimat 465 tai 466 euroa! Kaikilla tähän ei välttämättä ole varaa, mutta päivittäin säästettäviä summia voidaan tietenkin sopia palkkatasoon sopivaksi. Kannattaa kuitenkin lähteä säästämään hiukan isommalla määrällä, vaikka se tuntuisikin vaikealta, sillä nopeasti usea sata euroa menee kuussa täysin tarpeettomiin kuluihin.

5. 52 viikon säästö haaste

Tämä haaste sopii niille, jotka tosissaan haluavat kokeilla rajojaan, joten jos kantti ei kestä, kannattaa leikki luovuttaa heti. Jos taas suomalaista sisua löytyy, kannattaa katsoa mihin asti tie vie. Ensimmäisen viikon tavoite on siis säästää euron verran, toisella viikolla taas kahden euron verran. Koko vuoden kestävä säästökuuri tuo tilille mukavan 1 378 euron säästön, millä voidaan vaikka lähteä ulkomaille nauttimaan. Vaikka haaste alkaakin helposti, on sen viimeiset viikot tukalia, kun viikoittain pitäisi lähemmäs 50 euroa saada säästöön. Sen takia kannattaakin suunnitella etukäteen, voitaisiinko näihin kirpaiseviin viikkoihin säästää jo aikaisemmin ylimääräistä!

Säästäminen voi olla hyvin hankalaa aloittaa ja sen takia useimmat ottavatkin pikalaina vaihtoehtoja. Kun saadaan lainaa heti tilille, ei tarvitse stressata vaikka yllättäviä menoja tulisikin. Säästöillä voidaan kuitenkin varautua myös pahan päivän varalle, jolloin lainan ottamista ei aina tarvita. Ja tietenkin säästetyn rahan voi myös käyttää hyvillä mielin huvitteluun, sillä raha on ansaittu haastamalla itsenä uuteen asiaan.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI