Kuinka käsitellä oman elämän muutoksia?

Vain harvan elämä on todella tasaista ja yllätyksetöntä, ja useimmat meistä ovatkin kohdanneet elämässään erilaisia suuria muutostilanteita. Jotkut muutokset ovat positiivisia, toiset tuovat tullessaan ongelmia tai huolia, mutta oli muutos kumpaan suuntaan tahansa, on se harvoin helppoa.

Koska muutokset ovat käytännössä vääjäämättömiä, on ihmisen parasta vain tehdä parhaansa ja sopeutua niihin. Muutosvastarinta on luonnollinen reaktio, mutta muutostilanteessa on parempi yrittää toimia niin, ettei jää vellomaan muutoksen aiheuttamaan suruun ja järkytykseen, vaan pyrkii jatkamaan elämäänsä eteenpäin. Esimerkiksi läheisen kuolema, parisuhteen päättyminen tai työpaikan menettäminen ovat suuria muutoksen paikkoja, jotka voivat laittaa oman jaksamisen koetukselle, ja tällaisissa tilanteissa onkin parasta tiedostaa muutoksen aiheuttama tunnemyrsky ja aktiivisesti etsiä apukeinoja tilanteesta selviämiseksi.

Anna itsesi surra

Erilaisissa muutostilanteissa voivat erilaiset tunteet vallata mielen. Anna tunteiden tulla ja itsesi surra menetystäsi. On täysin luonnollista, että muutostilanteessa tunnemme pelkoa, vihaa, surua tai epävarmuutta. Hyväksy se ja käsittele tunteesi.

Joskus muutostilanteessa voi tunnekirjoon tulla mukaan myös syyllisyys. “On minun syytäni, että tämä muutos tapahtui, minun olisi pitänyt tehdä toisin, minun pitää hyvittää tämä.”

Syyllisyydentunteetkin ovat täysin luonnollisia esimerkiksi tilanteessa, jossa itse on ollut aloitteellinen parisuhteen päättämisessä. Syyllisyydessä ei kuitenkaan kannata velloa loputtomiin. Voi olla hyvä ajatus käsitellä asia toisen osapuolen kanssa ja pyytää anteeksi, jos siihen tuntuu olevan aihetta, mutta et kuitenkaan voi ottaa vastuuta toisen aikuisen ihmisen tunteista loputtomiin. Pyydä anteeksi ja tue toista alkuun muutosprosessissa, mutta on myös tärkeää päästää irti ja siirtyä eteenpäin.

Hyväksy tosiasiat

Vaikka muutos tuntuisi järisyttävältä, on pidemmällä tähtäimellä parempi hyväksyä, että elämä ei jatku enää samoin kuin ennen, vaan muutos on todellinen. Parisuhteen päättyminen tuntuu pahalta, mutta tunteita ei voi pakottaa, ja jos rakkaus osapuolten välillä on loppunut, on katsottava totuutta silmiin.

Kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin todella voi itse vaikuttaa. Kun työnantaja ilmoittaa toimipisteen alasajosta, emme todennäköisesti voi enää vaikuttaa asiaan millään tavoin, sillä päätökset ja laskelmat on tehty, käytännön toimenpiteet valmisteltu ja asia etenee omista tuntemuksistamme huolimatta. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, miten itse jatkamme tilanteessa eteenpäin.

Voit jäädä istumaan ja miettimään, “miten tässä näin kävi” ja “entä jos” tai muistelemaan, miten elämä on sinut tähän tilanteeseen tuonut. Jossittelu ja asian loputon pohtiminen vie kuitenkin energiaa ja vain hidastaa eteenpäin siirtymistä. On aivan luonnollista ja oikein miettiä syitä ja seurauksia, mutta hyväksy tosiasiat, joita et voi muuttaa, päätä hyväksyä muutos ja suuntaa menneiden miettimisen tai epätoivoisten pelastamisyritysten pohtimisen sijasta voimavarasi tulevaisuuteen, “miten tästä eteenpäin”.

On hyvä myös tunnistaa, että muutostilanteen epävarmuus voi saada meidät näkemään aiheettomia uhkia ympärillämme. Vaikka tulevaisuus olisikin epävarma, älä kuitenkaan paisuttele tilannetta, vaan käsittele mieltäsi painavat uhat tosiasioihin perustuen.

Puhu, puhu ja puhu

Muutoksesta puhuminen helpottaa. On aivan oikein, että vaikeina aikoina voimme turvautua ystäviin ja perheeseen ja käydä läpi mieltämme vaivaavia asioita heidän kanssaan. Kun puet muutoksen ja tunteesi sanoiksi, luot samalla etäisyyttä asian ja itsesi väliin, ikäänkuin puhut asian ulos sinusta. Puhuminen auttaa sinua jäsentämään muutosta ja siinä sinua vaivaavia asioita, ja pikkuhiljaa myös löytämään ratkaisuja mieltäsi arveluttaviin seikkoihin.

Muista kuitenkin, että ystäväsi eivät ole ammattiauttajia, ja heillä voi itselläänkin olla vaikeaa. Älä siis vain kaada omaa huolikuormaasi muiden niskoille, vaan ole oikea ystävä ja kuuntele ja auta heitä vastavuoroisesti. Joskus voi olla hyvä myös kääntyä ammattilaisen puoleen, etenkin, jos asian yli pääseminen tuntuu kestävän pitkään. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään tunteitasi ja ajatuksiasi eri tavoin tai löytämään uusia ratkaisuja mieltäsi painaviin asioihin.

Jos tuntuu, ettet voi puhu asioistasi kenellekään, kannattaa kokeilla asioiden kirjoittamista paperille. Voit kirjoittaa pahaa oloa itsestäsi ulos tajunnanvirtana ja toisaalta koittaa jäsennellä asioita eri tavoin esimerkiksi positiivisiin ja negatiivisiin tai menneisiin ja tuleviin.

Huolehdi perustarpeistasi

Vaikka vaikeina aikoina tuntuisi helpolta vain unohtaa kaikki, muista kuitenkin huolehtia omista perustarpeistasi ja rutiineistasi.

Pidä huolta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi. Huolehdi, että syöt monipuolisesti ja säännöllisesti, ja että liikut ja nukut riittävästi. Fyysinen sairastuminen ei auta tilannettasi lainkaan, päinvastoin se todennäköisesti vain heikentää jaksamistasi ja pahentaa asioidan tilaa.

Tee siis itsellesi päiväohjelma, johon kirjaat päivän välttämättömät hoidettavat asiat, myös aivan perusasiat, kuten terveellisen syömisen ja vaikkapa puolen tunnin kävelylenkin. Lisää listalle myös sosiaalisia tapahtumia. Näillä välttämättömillä asioilla pidät itsesi kiinni arjessa ja elämässä. Vaikka haluaisit vain pysyä yksin kotona ja itkeä, kannattaa pitää kiinni myös ystävistä ja muistaa, että elämä kyllä jatkuu.

Tarkastele talouttasi

Esimerkiksi parisuhteen päättyminen tai työpaikan menettäminen voi merkitä muutosta myös taloudelliseen tilanteeseen. Vaikka siis suruaika olisi edelleen käynnissä, älä anna itsesi lamaantua. Huolehdi aiemmin mainittujen perustarpeidesi lisäksi myös taloudellisesta perustastasi.

Käy läpi taloudellinen tilanteesi mahdollisimman tarkasti. Mitkä ovat taloutesi tulot muutoksen jälkeen, entä menot? Riittävätkö tulot kattamaan menot vai onko sinun tehtävä joitakin muutoksia myös tällä rintamalla?

Mikäli tiedät, että muutos aiheuttaa vain tilapäisiä muutoksia taloudelliseen tilanteeseesi, voi lyhytaikainen laina olla hyvä ratkaisu auttamaan sinua kulkemaan siirtymäajan ylitse. Voit saada lainaa nopeasti ja vaikka 24 tuntia vuorokaudessa, mikäli rahantarve on kiireellinen.

Muista kuitenkin, että elinkustannusten kattaminen lainarahalla ei ole pitkäkestoinen ratkaisu, vaan sinun on pyrittävä sopeuttamaan menosi tulojesi mukaan mahdollisimman nopeasti.

Voit ehkä joutua ainakin tilapäisesti vaihtamaan asuntosi pienempään tai autosi halvempaan, ehkä luopumaan matkoista tai harrastuksistasi, mutta pidemmällä tähtäimellä on järkevää hallita talouttaan järkevästi, eikä esimerkiksi ajautua lainakierteeseen tai menettää luottotietoja.

Tarkista prioriteettisi

Muutos voi siis tuntua monella elämäsi osa-alueella samanaikaisesti. Kun elämä on myllerryksen keskellä, on tärkeää pitää mielessä, mikä itselle on kaikkein tärkeintä. Keskity siis omiin perusarvoihisi ja tunnista sitä kautta asiat, jotka näinä vaikeinakin aikoina ovat elämässäsi hyvin ja mistä saat voimaa ja auttavat sinua jaksamaan.

Tunnista tilaisuudet – ja tartu niihin

Puhuminen vaikeista asioista ystävien tai perheenjäsenten kanssa auttaa sinua käsittelemään tunteitasi ja elämäsi muutosta. Kun työstät tunteitasi itse tai ystäviesi kanssa, voit joskus huomata, kuinka asioista voi ajatella monella eri tavalla, ja myös, kuinka yhden oven sulkeutuminen voi itse asiassa avata toisen. Oletko kenties aina halunnut tehdä jotain, mutta sinulla ei ole ollut siihen aikaa tai muutoin mahdollisuutta? Kenties haluaisit opiskella jotain uutta tai muuttaa toiselle paikkakunnalle lähemmäs perhettäsi? Ehkä uusi elämäntilanteesi nyt sallii tämän ja mahdollistaa haaveittesi toteuttamisen?

Usein asioilla on monta eri puolta, eikä kaikkein pahimmaltakaan kuulostava muutos ole aivan täysin ja pelkästään negatiivinen. On tärkeää käsitellä suru ja muut muutokseen liittyvät tunteet, mutta koita kuitenkin pitää mielesi avoimena myös mahdollisille positiivisille asioille, joita muutos voi tuoda tullessaan.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI