Lainaaja Arvostelu

lainaaja

Lainaaja palvelu on vertaislainapalvelu, joka on tarjonnut suomalaisille vertaislainoja jo vuodesta 2010 saakka. Lainaajan palveluiden kautta yksityishenkilöt voivat ottaa lainaa sekä myös antaa lainaa toisilleen. Lainaajan välityksellä tuhannet ja tuhannet ihmiset ovat saaneet itselleen edullisen lainan, joka on aina käytännössä toisen yksityishenkilön tarjoama. Lainaa ei siis koskaan oteta rahoitusyhtiöltä, vaan palvelun kautta lainataan ihan oikeaa rahaa toiselta henkilöltä.

Lainaajat kautta voi hakea pieniä ja keskisuuria lainoja. Myös laina-ajat ovat palvelun kautta suhteellisen pitkiä. Laina maksetaan takaisin aivan tavalliseen tapaan kuukausittain. Usein lainaajan kannalta on hyvä asia, että lainan korko myönnetään aina yksilöllisesti. Kannattaa siis täyttää lainahakemus huolellisesti, jotta voit saada lainallesi parhaan mahdollisen koron. Voit siis hakea Lainaajan kautta itsellesi inhimillisen lainan, jossa on juuri sinulle tarjottu lainakorko, oman taloudellisen tilanteen mukaan. Varsinkin jos taloutesi on suhteellisen hyvässä kunnossa, on sinulla hyvät mahdollisuudet saada lainallesi todella kilpailukykyinen korko.

Suomen markkinoilla toimii vain muutama vertaislainoja tarjoava yritys. Pioneerin omaisesti Lainaaja on yksi näistä. Suomen vertaislainamarkkinat ovat siis kehittyneet hiljalleen, ja voi olla, että tulevaisuudessa vertaislainoille on entistä enemmän kysyntää. Kannattaa siis rauhassa katsoa lainaaja kokemuksia vertaislainoista. Voi hyvin olla, että vertaislaina on juuri sinun juttusi, etkä enää koskaan tarvitse toista lainapalvelua. Laina heti24 tuntia vuorokaudessa saattaa kuulostaa houkuttelevat pikalaina vaihtoehdolta. Todellisuudessa Lainaaja saa sinulle kuitenkin lainan aivan yhtä nopeasti ja hyvällä korolla.

Yksinkertaisuudessaan vertaislainoissa on kyse siitä, että sekä lainanhakijat että sijoittajat ovat yksityishenkilöitä. Yhdysvalloissa kyseisestä lainamuodosta on käytettä nimitystä P2P, peer to peer lending. Käytännössä yksityishenkilöt korvaavat pankin rahan lainaajana, jolloin kyseessä on varmasti aivan oikeaa rahaa. Kyseessä on uudenlainen lainapalvelu, jonka suosio tulee aivan varmasti kasvamaan tulevaisuudessa.

Miksi vertaislaina Lainaajalta?

Lainaaja on todellinen markkinapaikka sijoittajan ja lainanhakijan välillä, ja näin mahdollistaa vertaislainaamisen kahden osapuolen välillä. Vertaislaina luotonottona on sosiaalisesti kestävää ja reilua rahoitustoimintaa molemmille osapuolille.

Lainaajana voit itse määrittää itsellesi sopivan lainan määrän ja laina-ajan. Tämän jälkeen sijoittajat antavat lainatarjouksen perustuen niin tuotto-odotuksiin kuin sinun luottoluokitukseesi. Peruaatteessa mitä paremmin olet hoitanut raha-asiat menneisyydessä, sitä paremmat ehdot tulet lainallesi saamaan. Tämä ei aina ollenkaan pidä paikkaansa pikavippi yhtiöiden kohdalle, joten siksi Lainaajan vertaislainapalvelu voi olla hyvä vaihtoehto kuluttajan kannalta.

Vertaislainojen korot ovat varsin maltilliset: ne vaihtelevat 6-24 prosentin välillä 800-6000 euron lainasummille.

Ota vertaislainaa

Voit siis aivan tavallisen ihmisenä saada lainaa Lainaajan kautta, vaikka lainamuoto saattaakin kuulostaa hieman erikoiselta. Et myöskään tarvitse lainaa varten erillisiä vakuuksia tai takaajaa, vaan käytännössä kyseessä on vakuudeton laina. Kun määrität itsellesi sopivan lainasumman ja takaisinmaksuajan, takaat varmasti onnistuneen lainasopimuksen. Lisäksi saat itsellesi sopivan kuukausierän, jonka pystyt hoitamaan vaivatta. Voit tehdä hakemuksen Lainaajan verkkopalvelun kautta milloin tahansa, eikä se vielä sitouta sinua yhtään mihinkään. Mieti, että voit saada 800-6000 euron lainalle jopa 6 prosentin koron!

Miten lainan hakeminen sitten onnistuu käytännössä:

  • Pääset luomaan lainahakemuksen helposti verkossa. Muista täyttää se huolella, koska se vaikuttaa olennaisesti siihen, millaisen lainatarjouksen tulet saamaan. Lainahakemuksen täyttäminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, joten sitä ei tarvitse etukäteen murehtia.
  • Lainahakemuksen täyttämisen ohessa, lisäät myös yhteystietosi lainapalveluun mahdollista yhteydenottoa varten. Jos kuitenkin täytät lainahakemuksen huolella, ei yhteydenotolle pitäisi olla mitään syytä.
  • Lopuksi sinun tulee tavanomaiseen tapaan tehdä sähköinen tunnistus henkilöllisyyden vahvistamiseksi.

Lainaaja käsittelee kaikki lainahakemukset aina mahdollisimman nopeasti. Saat kuitenkin nopeasti ilmoituksen sähköpostiisi, onko hakemuksesi hyväksytty vai ei.

Millaisia etuja lainanottajalla on Lainaajan kautta?

Vertaislainat eroavat esimerkiksi pikavipeistä alhaisemman koron takia. Raha ei myöskään tule rahoitusyhtiön kautta, vaan oikeilta yksityishenkilöiltä, mikä voi tuoda monenlaisia etuja mukanaan. Lainan saajan kannalta olennaista on se, että korot ovat vertaislainoissa huomattavasti kohtuullisemmat. Tämä lainanmuoto on huomattavasti kestävämpi rahoitusmalli, koska raha tulee oikeiden yksityishenkilöiden varoista. Lainanhakijat saavat lainalleen myös helposti pidemmän maksuajan, samaan aikaan, kun korot ja kuukausittaiset lyhennyssummat ovat pienempiä.

Vertaislainoihin sijoittaminen on huomattavasti parempi vaihtoehto myös sijoittaja kannalta: sijoittaja saa rahalleen suuremman tuoton, kun rahoitusyhtiö on kuvion ulkopuolella. Lainaaja ei siis ole varsinainen rahoitusyhtiö, vaan laadukas ja ammattitaitoinen palvelun välittäjä.

Lainan kustannukset

Mistä vertaislainan kustannukset sitten oikein muodostuvat? Kuten aina, lainojen kustannusten kohdalla tulee olla tarkkana. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että vertaislainojen korot ovat verrattain matalalla. Kannattaa kuitenkin myös muistaa, että tämä riippuu aina myös asiakkaan taloudellisesta tilanteesta ja maksukyvystä. Mikään vertaislainapalvelu ei myönnä lainaa maksukyvyttömälle henkilölle.

Kuten mainittu Lainaajan kautta saatavien vertaislainojen korot ovat 6-24 prosentin välillä ja rahaa voi lainata 800-6000 euron välillä. Laina-ajat ovat tarvittaessa melko pitkiä, jopa 36 kuukautta, mutta kannattaa kuitenkin huomata, että pitkä laina-aika vaikuttaa aina lainan lopulliseen hintaan. Toisaalta mitä pidemmän laina-ajan valitset, sitä pienemmät ovat kuukausittaiset lyhennyserät. Tämä sopii monelle lainaottajalle mainiosti.

Sijoittajalle

Lainaaja on loistavat sijoituskohde myös sijoittajan kannalta. Monet suomalaiset jopa aloittelevat sijoittajat ovat lähteneet mukaan sijoittamaan vertaislainapalveluluihin, koska mukaan voi lähteä pienellä kynnyksellä ja matalilla summilla. Tällaiseen sijoittamiseen ei myöskään liity niin suuria riskejä, koska ne jaetaan kaikkien sijoittajien kesken. Lainaajan kautta voidaan siis helposti sijoittaa rahaa vertaislainoihin, ja sijoitukselle luvataan 6-24 prosentin korkotuotto.

Sijoittamisen aloittaminen on todella helppoa: sijoittajan tulee perustaa oma käyttäjätilli Lainaaja.fi palveluun. Sitten tilille siirretään haluamasi summa rahaa, ja sijoittaja voi itse valita ne lainahakemukset, joihin haluaa sijoittaa. käytännössä jokaiselle lainahakijalle on tätä ennen annettu 1-5 tähteä luottoluokitukseksi yksilöllisen taloudellisen tilanteen perusteella.

Paremman luottoluokituksen saaneissa lainoissa on pienempi korko, mutta myös niiden riskit ovat pienemmät. Sijoittaja voi siis suoraan vaikuttaa sijoituksen riskitasoon.

Yhteenveto

Lainaaja on mielenkiintoinen palvelu niin lainanottajan kuin sijoittajan kannalta. Vertaislainojen suosion voidaan olettaa kasvavan tulevaisuudessa niin lainanottajien kuin sijoittajien välillä. Vaikka vertaislainoja tarjoavat palvelut eivät välttämättä ainakaan suoraan haasta isojen rahoitusyhtiöiden asemaa, on niistä nopeasti tulossa varteenotettava vaihtoehto lainan ottamiselle.

Lainaaja on yksi niistä harvoista toimijoista, jotka tarjoavat vertaislainoja Suomessa. Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa lainaaja kokemuksia lisää verkossa kuluttajien ja sijoittajien kertomana, jotta tästä palveluntarjoajasta voidaan saada mahdollisimman monipuolinen kuva.

Myös lainaaja asiakaspalvelu auttaa mielellään kaikkiin rahan lainaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Lainaaja asiakaspalvelun tavoittaa puhelimen ja sähköpostin lisäksi sivuston kautta lähetettävällä viestillä. Asiakaspalvelun aukioloaikojen ulkopuolella voit jättää palveluun myös soittopyynnön.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI