Mitä minun tulee tietää verotuksesta?

Mikäli olet yksityishenkilö ja asut tai oleskelet Suomessa, olet verovelvollinen. Samoin ovat Suomessa olevat yritykset ja yhteisöt. Ulkomailla asuvat, Suomesta tuloja saavat kuuluvat myös verovelvollisuuden piiriin. Verotus säädetään eduskunnan hyväksymien verolakien pohjalta, jotka on valmistellut valtiovarainministeriö. Verohallinto ja Tulli sekä Trafi ovat vastuussa verotuksen täytäntöönpanosta. Muita veroja kerääviä tahoja ovat kunnat, KELA sekä evankelisluterilainen ja ortodoksinen seurakunta.

Välittömiin veroihin kuuluvat tuloverot, joita sinulla on velvollisuus maksaa mikäli käyt työssä. Välillisiä veroja ovat puolestaan kulutusverot, kuten arvonlisävero. Tämä sisältyy mm. ostamasi ruoan, vaatteiden ja palveluiden hintaan. Verotusta Suomessa on viimeisten vuosikymmenten kuluessa kohdistettu enemmän kulutusverojen suuntaan. Euroopan talousalueen valtiot määräävät pitkälle asukkaidensa verotuksesta. EU tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat verotukseen sen jäsenvaltioissa ja pyrkii yhtenäistämään sen suuntaviivoja.

Verokortin tilaaminen

Mikäli olet työssä, eläkkeellä tai saat valtiolta tukia ja avustuksia, sinun tulee huolehtia verokorttisi voimassaolosta. Mikäli asut vakituisesti Suomessa, vastaanotat automaattisesti verokortin vuoden alussa. Uusi verokortti on voimassa helmikuun alusta. Sinua verotetaan ansiotuloistasi verokorttisi määrittämän ennakonpidätysprosentin mukaan, joka on laskettu edeltävän vuoden tulojen perusteella. Tarkista, että veroprosentti on oikea ja vastaa nykyisiä tulojasi. Huolehdi myös siitä, että työnantajasi saa sen ajoissa. Mikäli et toimita verokorttia työnantajallesi, ansiotulostasi pidätetään 60%.

Mikäli tulosi ovat muuttuneet ja tarvitset uuden verokortin, voit tilata sen verkossa, puhelimitse tai verotoimistosta. Näet uuden veroprosenttisi saman tien. Halutessasi voit tulostaa sen samantien tai tilata sen kotiin tai työpaikalle postitettuna. Verokortin tilaamista varten sinun on kirjattava ylös vuosittaisten tulojesi sekä niitä koskevien vähennystesi määrä. Mikäli olet kadottanut verokorttisi, sinun on valmistauduttava antamaan nämä tiedot uudelleen.

Nuorille, jotka eivät ole aiemmin olleet työsuhteessa lähetetään ns. Portaikkoverokortti, jossa veroprosentti kasvaa portaittain vuoden aikana tulojen kasvaessa.

Sinulla täytyy olla eläkepäätös, alkuvuotta koskevat tulotiedot sekä vähennyksiä ja ennakonpidätyksiä koskevat tiedot hakiessasi eläkeverokorttia. Verokortti toimitetaan suoraan eläkelaitoksellesi. Opiskelija tarvitsee verokorttia ainoastaan, mikäli hän käy ansiotyössä opintojen ohella. Opintoraha kuitenkin vaikuttaa veroprosenttiin. Vanhempainrahakauden tai työttömyyspäivärahan verokortti kannattaa laskea huolella, sillä veroprosentti ei välttämättä laske automaattisesti. Syynä on se, että ansiotuloista tehtävät vähennykset eivät koske vanhempain- ja työttömyyspäivärahaa. Mikäli et toimita KELAlle uutta verokorttia, se käyttää laskelmissaan nykyisen verokorttisi tietoja. Voit käyttää verkossa olevaa laskuria veroprosenttisi selvittämiseksi.

Verotus sivutuloista

Mikäli sinulle on ansiotuloja esimerkiksi eri työnantajilta, tarvitset niitä varten erillisen sivutuloverokortin. Sivutulon verokorttia haettaessa on olennaista varautua antamaan päätoimen palkkatiedot, sillä perusprosentti on molemmissa sama arvioimaasi tulorajaan saakka. Huolehdi siitä, että et anna liian alhaista arviota, sillä tulorajan yli menevälle osalle on voimassa lisäprosentti. Mikäli olet eläkkeellä, mutta teet ansiotyötä, tarvitset verokortin eläkettäsi varten. Lisäksi tarvitset erillisen verokortin työnantajaasi varten. Eläkkeestä pidätetään 40%, mikäli et toimita verokorttia.

Esitäytetty veroilmoitus

Kaikki yli 16-vuotiaat Suomessa asuvat henkilöt saavat esitäytetyn veroilmoituksen joka vuosi. Mikäli sinun on tehtävä siihen korjauksia, muista palauttaa se määräaikaan mennessä.

Ansiotulosta pidätettävän veron lisäksi yksityishenkilöllä on velvollisuus maksaa erikseen ajoneuvo-, perintö-, lahja-, pääoma- ja kiinteistöveroa. Ajoneuvoverotuksesta huolehtii Trafi, kiinteistöverotuksesta kunta ja muista veroista huolehtii Verohallinto. Kun ostat kiinteistön, sinun on maksettava varainsiirtoveroa. Mikäli kuitenkin olet alle 40-vuotias, ja ostat ensiasuntoa omaksi asunnoksesi, ei sinun tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Kiinteistöverotuksen piiriin kuuluvat sekä maa että rakennukset. Mikäli kiinteistön käyttötarkoituksena on tulonhankinta, siitä voidaan hakea vähennyksiä tuloverotuksessa

Voit saada verotukia, mikäli kuulut tiettyyn ryhmään verovelvollisuuden piirissä. Valtio keventää verotusta esimerkiksi tiettyä palvelua hyödyntäville veronmaksajille edistääkseen kyseistä palvelutoimintaa. Esimerkkinä tästä on kotitalousvähennys. Voit hakea sitä vastaanottamiesi kotitalouteen liittyvien palveluiden, kuten siivouksen, lastenhoidon tai remontoinnin osalta. Muita vähennyksiä voit hakea kuluista, jotka liittyvät työntekoon. Kaikkia näihin liittyviä tositteita on säilytettävä kuuden vuoden ajan verotusvuodesta.

Yritysten ja ammatinharjoittajien verotus lasketaan pääoma- ja ansiotuloista. Osakeyhtiöt maksavat yhteisöveroa.

Arvonlisävero

Arvonlisävero (alv) on lisätty tuotteiden ja palveluiden hintaan, ja kuluttaja maksaa sen ostotilanteessa. Useimmista tuotteista sekä palveluista veron osuus on 24%, esimerkiksi elintarvikkeista se on 14%, ja kulttuuri-, liikunta-, majoitus- ym. palveluista 10%. Liiketoiminnan harjoittaja maksaa asiakkaidensa maksamat arvonlisäverot valtiolle. Arvonlisävero voidaan vähentää omaa liiketoimintaa varten tehdyistä hankinnoista. Mikäli olet ammatinharjoittaja tai yrittäjä, joka harjoittaa liiketoimintaa yli 10 000:n euron liikevaihdolla vuosittain, olet arvonlisäverovelvollinen. Arvonlisäverot on ilmoitettava ja maksettava oma-aloitteisesti. Yleishyödyllinen toiminta ei ole verovelvollisuuden piirissä. Mikäli liiketoiminta on pienimuotoista, voidaan hakea huojennusta.

Kuluttajan tulee saada ostamistaan tuotteista tai palveluista lasku, jossa on eriteltynä alv:n määrä. Tämä lasku tai muu vastaava tosite tarvitaan omaa liiketoimintaa varten tehdyistä hankinnoista saatavia vähennyksiä varten.

Veronpalautukset ja jäännösverot

Mikäli olet maksanut liikaa veroja, valtio maksaa sinulle veronpalautuksia vuoden lopussa. Yksityishenkilöiden veronpalautus sisältää palautuskoron, joka oli esimerkiksi vuonna 2017 0,5%:n suuruinen. Kun haet muutosta tai teet korjauksia esitäytettyyn veroilmoitukseesi, sinulla on myös mahdollisuus saada veronpalautuksia. Verohallinto lähettää sinulle verotuspäätöksen, jossa palautuksen määrä on nähtävissä. Kaikkien veronpalautusten maksu tapahtuu asiakkaan omalle pankkitilille. Siksi on tärkeätä ilmoittaa pankkitilinumerosta ja sen vaihtumisesta veroilmoituksessa.

Mikäli maksettujen verojen määrä vuoden aikana ei ole riittävä, on yksityishenkilön, yrittäjän tai yhtiön maksettava jäännösveroa. Verotuspäätöksen liitteenä lähetetään tilisiirrot niiden maksamista varten. Yli 170 euron suuruiset verot maksetaaan kahdessa erässä. Tätä pienemmät, kuitenkin vain yli 10 euron suuruiset, summat on maksettava kerralla.

Talousarvio

Kun pidät huolta tulojesi, menojesi ja varallisuutesi kirjaamisesta kuukausittain, helpotat myös verotuksesi tarkistamista. Kuukausittainen talousarvio on monessa mielessä erittäin hyödyllinen käytäntö. Ansiotulot talousarviossa ovat nettotuloa, sillä ennakonpidätys on suoritettu valmiiksi ennen kuin rahat saapuvat tilillesi. Kirjaa menoihin mm. automaattisesti tililtäsi menevät maksut, asuntolainan lyhennykset ja korot, vakuudettomat lainat ja luotot sekä muut säännölliset maksut. Huomioi, että voit saada joidenkin lainojen koroista vähennyksiä. Listaa muut menosi saamiesi kuittien pohjalta vähintään kerran viikossa. Näin kokoat pysyt selvillä kulutustottumuksistasi sekä maksamasi arvonlisäveron määrästä. Voit vähentää alv:n liiketoimintaa varten tekemistäsi hankinnoista. Esimerkiksi omistusasunto ja säästöt lasketaan varallisuudeksi. Yrittäjänä tai ammatinharjoittajana sinulla on kirjanpitovelvollisuus. Mikäli sinulla ei ole kokemusta kirjanpidosta, on hyvä jättää kirjanpito ammattilaiselle. Näin saat myös tietoa muista yritystä koskevan verotuksen yksityiskohdista, esimerkiksi vähennyskelpoisista hankinnoista.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI