Miten säästää rahaa kesällä?

Tuntuuko siltä, että rahaa ei koskaan ole tarpeeksi? Kesäloma on ovella mutta ylimääräisiä käyttövaroja ei välttämättä ole saatavilla. Kesällä, kun on valoisaa ja lämmintä, voisi vaikka koko ajan olla menossa ja tekemässä erilaisia juttuja ympäri kaupunkia. Tämä kaikki vei kuitenkin rahaa. Kesällä saatetaankin huomata, että rahaa menee paljon enemmän kuin muina vuodenaikoina. Talvella, pimeässä ja kylmässä viihdytään paljon paremmin sisällä, eikä tarve ulkona käymiseen ole niin suuri. Kesästä pitää kuitenkin saada nauttia niin paljon kuin mahdollista, joten omaa menemistä ei ole syytä rajoittaa.

On olemassa monia keinoja, joiden avulla on mahdollista säästää rahaa tai ainakin käyttää rahaa hyvin minimaalisesti, mutta silti nauttia kesästä. Esimerkiksi piknikeväiden syöminen voi olla aivan yhtä kivaa, jopa mukavampaa, kuin täpötäydessä ravintolassa syöminen. Etelänmatkan sijaan, voidaan nauttia Suomen luonnon antimista ja tehdä vaikka pieniä päiväretkiä, mitä mielenkiintoisempiin kohteisiin. Vaikka rahaa ei olisikaan käytettävissä mielin määrin, elämän ei silti tarvitse olla tylsää. Vain mielikuvitus on rajana, kun mietitään sellaisia vaihtoehtoja, joihin ei tarvitse laittaa mielettömästä rahaa. Rahaa voi säästää myös loman kohokohtaa varten, oli se sitten matka Espanjaan tai ihanaan Pärnuun. Kun rahaa käytetään maltilla Suomessa, jää matkalle enemmän käyttövaroja ja siellä voidaan keskittyä itsensä hemmotteluun.

Vinkkejä rahan säästämiseksi

  • Kuten mainittu on monia keinoja säästää rahaa kesällä varsin helposti ja vaivattomasti ilman, että kesä tuntuu tylsältä. Monestakin syystä voi käydä niin, ettei rahaa jää kesälomalle tarpeeksi esimerkiksi työpaikan vaihtamisen takia tai odottamattomien menojen vuoksi, jotka veivät valtaosan kesälle tarkoitetusta budjetista. Ei kuitenkaan tarvitse huolia: kesästä voi nauttia myös ilman valtavaa kesälomakassaa ja elämä maistuu ihan yhtä makealta. Seuraavaksi esitellään parhaat vinkit säästöjen aikaan saamiseksi ja rahankäytön minimoimiseksi:
  • Suunnittele rahankäyttö etukäteen: suunnitelmallisuus on paras tapa välttää ylimääräinen rahankäyttö. Suunnittele siis etukäteen missä ja milloin rahaa käytetään ja miten paljon.
  • Tee budjetti omalle rahankäytölle: voit tehdä niin viikoittaisen kuin kuukausittaisen budjetin. Lisäksi voit laskea, kuinka paljon rahaa on käytettävissä kokonaisuudessaan koko kesälomaa varten. Lisäksi jos olet lähdössä ulos viettämään aikaa, voit jo valmiiksi laskea, kuinka paljon voit käyttää rahaa, kun menet ulos. Näin vältytään ylilyönneiltä.
  • Tee se itse: tee itse mahdollisimman paljon. Tee ruokaa kotona tai ota mukaan evästä. Järjestä kotona grillijuhlat, johon kaikki tuovat evästä mukanaan. Aina ei tarvitse syödä ulkona ja siihen voi saada uppoamaan paljon rahaa. Oma tekemä ruoka on sitä paitsi usein paljon maistuvampaa ja ravitsevampaa. Moni jopa suosii itsetehtyä ruokaa.
  • Etsi tarjouksia: myös kesällä on paljon tarjouksia tarjolla, joten kannattaa olla valppaana niiden suhteen. Niiden avulla voi löytyä hyviä diilejä ja maksat parhaassa tapauksessa vain puolet alkuperäisestä hinnasta. Katso siis missä Suomen parhaat tarjoukset ovat ja voit saada parhaat kokemukset pilkkahintaan.
  • Muista myös hemmotella: aina rahan säästämisen ei tarvitse olla ensimmäinen prioriteetti, kun mietitään, mitä halutaan tehdä. Joskus pitää tehdä myös jotain tavallisuudesta poikkeavaa, oli se sitten ateria lempiravintolassasi tai Tallinnan risteily.
  • Ota lainaa: moni päätyy myös pienen lainanottamiseen. Kulutusluotot ja erilaiset pikavipit ovat nykyään yleisiä Suomessa. Lainan ottaminen voi parhaimmillaan tuoda toivottua joustovaraa, eikä kesällä nautitusta ajasta harmita maksaa takaisin lainaa syksyn tullessa. Varmista kuitenkin, että saat lainallesi parhaat mahdolliset ehdot.

Lomaa vai lisää rahaa?

Moni saattaa arpoa kahden vaihtoehdon välillä: ottaako lomaa ja elää vähän pienemmillä varoilla vai tehdä koko kesä töitä ja saada enemmän rahaa. Toisaalta voi olla kivaa ottaa oikeasti lomaa ja nauttia rauhallisesta ajasta läheisien kanssa, mutta joskus myös ylimääräinen raha houkuttaa. Jos istut toimistossa koko kesän saattaa tuntua, että kesä menee hukkaan. Toisaalta voit harkita vain pienien vapaiden pitämistä siellä täällä, jolloin samalla, kun päästään nauttimaan kesästä, saadaan myös tehtyä ylimääräisiä varoja kesänviettoon. Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa, joten valinta on sinun. Voit kuitenkin pohtia, arvostatko enemmän omaa vapaa-aikaa kuin isoa pankkitiliä?

Lainarahalla loman viettoon

Moni suomalainen lomailee nykyään lainarahalla. Oikein mitoitettu laina voi olla kesän pelastus ja tuoda tarvittavia käyttövarjoa lomailuun. Lainoja on Suomen markkinoilla tarjolla runsaasti, joten valinnanvaraa pitäisi löytyä. Voit vertailun avulla varmistaa, että löydät juuri sinulle parhaan lainan ja saat siihen hyvät ehdot ja kohtuullisen koron. Laina tulee kuitenkin aina mitoittaa oikein ja sen takaisinmaksu tulee pystyä tekemään kohtuullisessa ajassa. Liian isoa lainaa ei siis missään nimessä kannata ottaa, vaikka se saattaisikin olla kesällä houkutteleva ajatus.

Lainarahasta voi kuitenkin olla paljon iloa kesällä – voidaan nauttia loman annista, tehdä pieniä reissuja olla hieman vapaampi rahankäytön suhteen. Voi olla helpottavaa, jos penniä ei jouduta koko ajan venyttämään. Lainan ottamien voi hyvinkin olla hintansa väärti, jos se tuo huolettomuutta ja iloa kesäloman ajaksi.

Näin otat lainan viisaasti:

Lainaa voi ottaa viisaasti tai vähemmän viisaasti. Suositeltavaa kuitenkin on, että kallistut tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Jos harkitset lainan ottamista, pohdi näitä:

  1. Huomioi omat tulosi. Tiedätkö millaiset tulosi ovat syksyllä? Varsinkin jos olet epävarma, kannattaa lainaa ottaa maltilla. Laina tulee aina suhteuttaa omiin tuloihin nähden, eikä omalle kontolle kannata ottaa liian isoa lainaa.
  2. Vertaile lainoja. Lainoja kannattaa aina vertailla. Suomessa on sen verran paljon kilpailua lainamarkkinoilla, että parhaat lainatarjoukset kannattaa hyödyntää. Tee siis kattava lainavertailu ennen, kun teet lopullisen päätöksen.
  3. Pysy kohtuudessa. Älä siis ota lainaa turhaan tai liian isolle summalle. Lainarahan kohdalla kohtuus kannattaa, eikä itselleen kannata ottaa liian isoa taloudellista taakkaa.

Lainaa on siis mahdollista ottaa myös viisaasti, kun tarkastellaan omaa taloudellista tilannetta realistisesti. Ennen kuin ryhdyt lainan ottamiseen, tee tarvittavat laskelmat, ja ihana kesä odottaa sinua aivan kulman takana. Lainaa voidaan ottaa myös nopeasti, joten ennakkoon sitä ei tarvitse tehdä. Jos äkillinen rahantarve yllättää kesällä, voidaan lainaa hakea nopeasti ja helposti verkossa. Rahat saa usein jopa vuorokauden kuluessa.

Yhteenveto

Vaikka joskus tuntuukin siltä, ettei rahaa koskaan ole tarpeeksi, voidaan viisaalla rahankäytöllä saada olemassa olevista varoista paras mahdollinen hyöty irti. Ei siis kannata aikailla, vaan voit alkaa heti tekemään itsellesi budjettia tulevan kesän varalle. On myös monia keinoja säästää rahaa ja minimoida omaa rahankäyttöä tekemällä järkeviä valintoja ja välttämällä turhaa rahankäyttöä. Kaikessa ei kuitenkaan tarvitse pihistää ja lomalla voidaan turvautua myös lainarahaan. Turhaa stressiä raha-asioista kannattaa myös välttää, koska se on paras tapa missata kesän parhaat antimet. Vaikka joutuisitkin olemaan koko kesän töissä, tuovat valoisat kesäillat ja pitkät viikonloput joka tapauksessa loman tunnetta muuten arkiseen elämään. Kesä on myös parasta aikaa hyödyntää luonnonantimia ja kannattaakin kerätä oma pakkanen täyteen luonnon superfoodeja ja voit tehdä lisää säästöjä syksyn tullen.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI