Näin pidät taloutesi kurissa – parhaat vinkit!

Oman talouden suunnittelu ja sen päivittäminen on hyvin tärkeää. Jotta voit maksaa kaikki laskusi ajoissa ja pitää huolen siitä, että säästöönkin jää vielä rahaa, tulisi sinun suunnitella toimiva budjetti. Monet jättävät budjetin kokonaan luomatta sen takia, että he luulevat sen olevan vaikeaa tai todella aikaa vievää. Se ei kuitenkaan ole niin vaikeaa kuin luulisi, mutta se on todellakin vaivan arvoista. Kun raha-asiat ovat hanskassa, stressikin vähenee melkoisesti.

Jos raha-asioita ei hoida vastuullisesti, saatat joutua ottamaan lainaa maksaaksesi yllättäviä laskuja. Heti24.fi on sivusto, jolta voi hakea lainaa tarpeeseen kuin tarpeeseen. Lainan hakeminen tulisi kuitenkin aina miettiä hyvin tarkasti, sillä lainan joutuu aina maksamaan takaisin korkoineen ja kuluineen. Laina voi olla erittäin hyvä ratkaisu tilanteeseen, jossa tarvitaan rahaa heti akuutteihin kuluihin. Krooniseen rahantarpeeseen laina ei kuitenkaan ole ratkaisu, vaan pikemminkin laastari, joka auttaa seuraavaan kuukauteen. Mutta voi pahimmillaan viedä talouden kuralle pahemmin kuin koskaan.

Talouden suunnitteleminen ei loppujen lopuksi vie niin paljon aikaa kuin voisi luulla, eikä se ole vaikeaa. Jos osaat plus-, miinus-, kerto- ja jakolaskuja, ei tämä toimenpide aiheuta sinulle kovinkaan paljon hikoilua.

Tässä artikkelissa käymme läpi parhaita vinkkejä oman talouden suunnitteluun ja kurissa pitämiseen.

Luo itsellesi budjetti

Budjetin luominen on ensimmäinen askel talouden suunnittelussa ja ylläpitämisessä. Hyvin monet käyttävät paljon enemmän rahaa kuin mihin heillä on varaa vain siksi, etteivät he ole perillä omasta taloudestaan.

Budjetti tulisi suunnitella 50/30/20 -sääntöä noudattaen. Tässä säännössä käytät 50% omasta palkastasi pakollisten kulujen maksamiseen. Pakollisiin kuluihin kuuluvat vuokra, ruokalasku, puhelinlasku, sähkö- ja vesilasku sekä matkakulut. Näistä kuluista pitäisi aina huolehtia heti ensimmäisenä palkan tultua tilille.

Seuraava 30% tulisi käyttää omiin henkilökohtaisiin kuluihin, kuten viihteeseen, kauneudenhoitoon ja vaateostoksiin. Tämä siivu on myös se, josta on kaikista helpoin säästää rahaa silloin, kun rahan säästäminen on aiheellista.

Viimeinen 20% siivu tulisi käyttää velkojen maksamiseen sekä säästämiseen ja sijoittamiseen. Vaikka tämä voi vaikuttaa siivulta, joka ei ole kovin tärkeä, se on kuitenkin heti pakollisten kulujen jälkeen tärkein lohko omassa taloudessasi. Säästäminen on nimittäin tie vaurauteen ja taloudelliseen riippumattomuuteen!
Aloita budjetin suunnitteleminen keräämällä kasaan kaikki edellisen kuun tulosi ja menosi. Kirjoita ensin ylös, kuinka paljon tienasit. Laita tuloihisi kaikki päivätyöstä, keikkatyöstä ja freelancertyöstä saatavat tulot, vuokratulot, tuet ja muut kuukausittain saatavat tulot.

Sitten miinusta näistä tuloista pois kaikki menosi yksitellen. Muista miinustaa kaikki pienetkin kulut! Tarkkaile sitten budjettiasi. Käytätkö kenties enemmän kuin 50% tuloistasi pakollisiin kuluihin? Entä jääkö sinulle lainkaan rahaa säästöihin ja sijoituksiin? Tämä budjetti antaa sinulle hyvän kuvan siitä, mistä kuluista kannattaa leikata rahaa pois. Huomaat myös, elätkö yli tulojesi vai oletko sopivasti tulojesi sisällä.

Budjetin ylläpitäminen ei sitten enää olekaan kovin vaikeaa, kun se on kerran tehty. Voit käyttää noin 15 minuuttia joka kuukausi budjettisi päivittämiseen ja varmistaa, että se pysyy varmasti ajan tasalla. Luo budjetti paperille tai Excel-taulukkoon, ja pidä se tallessa visusti.

Avaa säästötili

Budjetin luomisen lisäksi hyvin tärkeä osa omaa taloutta on säästötilin avaaminen. Säästötilille tulisi kerätä rahaa joka kuukausi (tai vaikka joka viikko) pahan päivän varalle. Säästötiliä voi myös käyttää tietyn rahamäärän keräämiseen esimerkiksi ulkomaanmatkaa varten, remonttia varten tai vaikka asunnon ostamista varten.

Säästötili kannattaa avata omaan pankkiin oman käyttötilin rinnalle. Näin saat helposti siirrettyä rahaa tililtä toiselle tarpeen mukaan. Jos sinulla on kuitenkin tapana käyttää säästötilisi rahat ennen aikojaan, voi olla hyvä idea avata säästötili esimerkiksi toiseen pankkiin, jota ei yleensä käytä.

Voit kysyä pankiltasi lisätietoja säästötilistä. Yleensä säästötili kuitenkin maksaa sinulle pientä vuotuista korkoa säästöistäsi. Jos esimerkiksi säästötilin korko on 1%, saat vuodessa 100 euron talletuksesta 1 euron korkoa. Vuoden jälkeen sinulla olisi siis säästössä 101 euroa. Vaikka tämä ei kuulosta kovin huimalta korotukseltä, on se kuitenkin hyvä summa vain siitä ilosta, että annat rahojesi istua tilillä pahaa päivää tai muuta käyttötarkoitusta varten. Jos esimerkiksi talletat tällaiselle tilille 1000 euroa, tililläsi on vuoden päästä 1010 euroa!

Leikkaa pois ylimääräiset kulut

Rahaa käytetään joskus hieman holtittomasti, ja sinullakin saattaa olla kuluja, joita ei ehkä tarvitsisi olla. Esimerkiksi vuosien takainen lehtitilaus, jota ei vain ole lopetettu, voi kustantaa sinulle satasia vuodessa. Ja jos et pidä huolta vakuutuksesi uusimisesta ja päivittämisestä, saatat maksaa vuodessa monta sataa enemmän kuin mitä sinun olisi pakko.

Myös muut pienet kulut, joita ei ehkä tarvitse, saattavat koristaa pankkitiliä. Ja pahimmassa tapauksessa et edes tiedä, mistä moiset kulut syntyivät. Kannattaa siis ottaa juuri suunnittelemasi budjetti käteen ja yliviivata pois kaikki kulut, jotka voit poistaa kululistaltasi. Näin saatat säästää melkoisen summan vuodessa, ja kukapa ei hyppisi ilosta säästäessään hieman ylimääräistä rahaa? Sinun pitäisi aina tietää, minne jokainen tienaamasi euro oikein menee. Jopa miljonääri Warren Buffet antaa työn ja paikan jokaiselle tienaamalleen dollarille. Näin hän tietää, minkä verran rahaa käytetään mihinkin tarkoitukseen. Eikä hän varmasti olisi miljonääriksi tullutkaan ilman kunnollista suunnitelmaa ja vastuuntuntoista rahankäyttöä.

Kilpailuta laskusi

Olitko tietoinen siitä, että voit kilpailuttaa kaikki omat laskusi? Oli kyseessä sitten puhelinlasku, sähkölasku tai vaikka vakuutukset, voit aina kilpailuttaa ne. Soita eri yhtiöihin ja pyydä hinta-arviota tai tarjousta. Voit myös mainita soittamallesi yhtiölle, että harkitset palvelun lopettamista ja kilpailijalle siirtymistä. He saattavat mielellään pitää sinut asiakkaanaan ja tarjota hieman halvempaa hintaa. Tällainen saattaa säästää satasia, ellei jopa tuhansia, euroja vuositasolla.

Tienaa lisää aina, kun voit

Mikäli budjettisi on tiukalla, harkitse lisätyön ottamista vastuullesi. Vaikka sinulla olisikin kokopäivätyö, voit silti tehdä pieniä keikkoja tai freelancerin töitä esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin. Saatat tienata tällaisilla satunnaisilla keikoilla muutamia kymppejä tai satasia kuussa, mikä tietysti on aina tervetullutta.

Voit esimerkiksi täyttää kyselyitä netissä, vahtia lapsia, vahtia koiria, jakaa postia tai myydä pois vanhoja tavaroitasi.

Sijoita

Sijoittaminen on vieras sana hyvin monille. Ei hätää, nimittäin pankin sijoitusneuvojat voivat auttaa sinua saamaan lisää tietoa sijoituksista. He voivat auttaa sinua valitsemaan sinulle sopivan sijoitusportfolion, jonka kautta voit tienata melkoisesti passiivista tuloa. Voit esimerkiksi valita suuren riskin sijoitussalkun, jossa on myös suuri mahdollisuus tienesteihin. Tai voit valita pienen riskin salkun, jossa sijoitus on pientä, mutta paljon varmempaa.

Yhteenveto

Omasta taloudesta kannattaa pitää huoli hyvin tarkasti, sillä kun sinulla on vähemmän rahahuolia, stressiäkin on paljon vähemmän ja elämä maistuu paremmalta. Säästäminen on tie taloudelliseen riippumattomuuteen sekä vaurauteen, joten varmista hyvin suunnitellun budjetin avulla, että kaikki laskusi on maksettu ja että saat säästöön myös rahaa pahan päivän varalle.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI