Ohjaatko raha-asioitasi vai ohjaavatko ne sinua?

Tuntuuko sinusta siltä, että raha vain luistaa käsistäsi niinkuin märkä saippua? Palkkapäivänä toiveesi ovat korkealla, ja sinulla on monenlaisia suunnitelmia, jotka joudut kerta toisensa jälkeen pyörtämään rahanpuutteen takia. Tai ehkä tilanteesi ei kuulosta aivan yhtä epätoivoiselta, mutta haluaisit saada enemmän rahaa säästöön.

Kaksi taloudellisesti arvokasta asennetta, joita jokainen meistä voi kehittää pidemmälle, ovat suunnitelmallisuus ja säästäväisyys. Ne kulkevat käsi kädessä jokaisen menestyvän ihmisen vaurauden edellä. Suunnitelmallisuus lisää kykyämme arvioida hankintojen hintaa ja niiden välttämättömyyttä sekä tekemään tarvittavia muutoksia sekä tulo- että menotasossamme. Säästäväisyys auttaa meitä keskittymään rahankäytössämme tärkeisiin asioihin välttämällä turhaa tuhlausta.

Ota ohjat käsiisi

Sinä käytät suuren osan aikaasi ja voimavarojasi saadaksesi ansiotuloa. Sin ulla on siis myös oikeus määrittää mihin ne käytetään. Mikäli et kuitenkaan ole tyytyväinen tilillesi jäävään rahasummaan tai säästöjesi määrään, on syytä tarkastella, missä kohden otteesi on ehkä päässyt lipsumaan. Sinulle ei ehkä ole koskaan opetettu, kuinka kehittää taloudellisia taitoja tai alentunut maksukykysi voi johtua yllättävästä elämäntilanteen muutoksesta. Olipa syynä mikä tahansa, huomatessasi olevasi tyytymätön raha-asioidesi hallintaan, kannattaa harkita  joidenkin tehokkaampien taloudellisten työkalujen käyttöönottoa.

Ensimmäinen askel: selvitä lähtötilanteesi

Jotta voisit muuttaa kulutustottumuksiasi, sinun on ensin saatava selville, mitä haluat muuttaa. Samoin teet myös silloin, kun esimerkiksi ilmoittaudut kuntosalille. Tavoitteet pohjautuvat lähtötilanteen ja halutun tavoitetilan tunnistamiseen. Kuntosalille haluat ehkä, koska haluat pudottaa painoa ja kiinteyttää vartaloasi tai vahvistaa lihaksiasi. Lähtötilanne on, että olet ehkä kymmenisen kiloa painavampi kuin haluaisit etkä ehkä liiku riittävästi. Talousarviota tehtäessä lähtötilanteen peilinä toimivat säännöllisten tulojesi ja varallisuutesi suhde menoihisi. Kirjattuasi ylös kuukausitulot ja -menot näet kuinka paljon rahaa jää jäljelle pakollisten kulujen jälkeen. Silloin näet realistisesti, kuinka paljon pienempi tuo summa on kuin haluaisit sen olevan.

Toinen askel: Aseta itsellesi tavoitteita

Kuntosalin ohjaajien tehtävänä on laatia sinulle harjoitusohjelma, joka perustuu lähtötilanteeseesi sekä haluamaasi lopputulokseen. On erittäin tärkeätä, että sitoudut tuohon ohjelmaan harjoittelemalla säännöllisesti. Tuota ohjelmaa myös arvioidaan aika ajoin, jotta nähdään onko se tarpeeksi tehokas tavoitteesi saavuttamiseksi halutussa ajassa.

Taloudellinen harjoitusohjelma on nimeltään säästösuunnitelma. On tärkeää, että talousarvio on laadittu niin tarkasti kuin mahdollista, jotta voidaan tarkastella, mistä menoista sinun on mahdollista säästää päästäksesi tavoitteeseesi. Mikäli haluat laittaa erilliselle tilille esimerkiksi 150 euroa kuussa ja tämänhetkisessä tilanteessa pystyt tuskin 20:n euron kuukausisäästöön, arvioi ensin pystytkö muuttamaan kiinteitä kulujasi. Asumiskustannukset tai autoon liittyvät kulut vievät suuren osan tuloistamme. Mikäli sinulla on mahdollisuus muuttaa pienempään asuntoon tai luopua autosta, saatat saavuttaa tavoitteesi kerralla. Vähennä myös veden- ja sähkönkulutustasi. Sinun kannattaa harkita sähkö-, vakuutus-, puhelin- ja laajakaistaliittymäsopimustesi kilpailuttamista. Näistä voit helposti saada aikaan kymmenien eurojen suuruisen säästön kuukaudessa.

Helpointa on kuitenkin vaikuttaa ruoka-, vaate- ja muihin hankintakuluihin. Säästä kuitit ja kirjaa erilliskulut talousarvioon vähintään kerran viikossa, jotta pystyt arvioimaan missä rahaa voisi säästyä enemmän. Suunnittele ruokalista muutamaksi päiväksi etukäteen, valmista ruoka sekä seuraavan päivän työpaikkalounas kotona, vertaile ruoka-aineiden hintoja ja osta ainoastaan ruokaohjeiden sisältämät ainekset. Muiden hankintojen osalta on hyvä arvioida tarvitsetko niitä juuri nyt vai voitko kenties siirtää niiden hankintaa myöhemmäksi ja kirjata ne talousarvioon. Harjoittaessasi kulutustottumuksiasi tällä tavoin, kerrytät konkreettista säästöä päivä päivältä.

Kolmas askel: varaudu yllättäviin tilanteisiin

Elämä ei aina kulje suunnitelmiemme mukaan. Kodinkone voi rikkoutua tai saatamme äkillisesti sairastua. On viisasta varautua tällaisiin tilanteisiin jo etukäteen. Samaan aikaan, kun aloitat säästösuunnitelman, talleta myös pieni summa palkkapäivänä toiselle tilille hätätapauksia varten. Näin ollen äkilliset hankkeet eivät syö säästämääsi pääomaa, vaan voit pysyä suunnitelmassasi.

Ehkä et pysty ennakoimaan kaikkea. Näin käy joskus myös kunto-ohjelmamme kanssa. Saatamme sairastua tai loukkaantua. Äkillisen taloudellisen tarpeen hallitsemiseksi saatamme harkita esimerkiksi kulutusluoton tai lainan ottamista. Voit saada esimerkiksi lainaa ilman vakuuksia 5000 euron edestä. Muista kuitenkin, että laina on jossain vaiheessa maksettava takaisin.

Ota selville, mitä maksu- ja lainavaihtoehtoja käytössäsi on. Selvitä oma maksukykysi talousarviosi pohjalta, ja pidä huolta siitä, että pystyt sitoutumaan lainan maksuohjelmaan. Huomioi, että pystyt lainanlyhennyksen lisäksi myös elämään. On hyvä ajatus laittaa syrjään sama summa, jonka lainanlyhennys ja -korot nielaisisivat, ja näin kokeilla pystytkö selviytymään siitä. Harkitse myös vakuutuksen ottamista turvataksesi maksukykysi, siltä varalta että taloudellisessa tilanteessasi tapahtuu muutoksia

Askel neljä: Hae tarpeen vaatiessa apua

Mikäli näyttää, ettet pysty maksamaan laskujasi eräpäivään mennessä, ota heti yhteys velkojaasi ja neuvottele maksuaikojen pidentämisestä. Laskujen maksamatta jättäminen tuo sinulle lisäkuluja viivästys- ja perintäkulujen muodossa. Lisäksi se vaarantaa luottokelpoisuutesi mahdollisella maksuhäiriömerkinnällä. Maksuhäiriömerkinnällä on vaikutusta lainan- ja luottokortin, puhelin- ja internetsopimusten sekä vuokra-asunnon saantiin. Lisäksi se voi hankaloittaa jopa työpaikanhakua. Merkintä säilyy rekisterissä noin 2-4 vuoden ajan.

Mikäli et pääse yhteisymmärrykseen velkojasi kanssa, ota yhteys paikkakuntasi talous- ja velkaneuvojaan. Sieltä saat tukea maksusuunnitelman laatimiseen ja neuvotteluihin velkojien kanssa. Tilapäisissä talousvaikeuksissa voit myös kääntyä Kelan puoleen hakeaksesi perus- tai täydentävää toimeentulotukea. Älä jää vaikeuksesi kanssa yksin, sillä käytettävissäsi on monia tukimuotoja.

Askel viisi: Arvioi edistymistäsi

Aivan kuten on fyysisenkin harjoituksen laita, myös rahankäyttömme säännöllinen arviointi auttaa meitä tavoitteidemme saavuttamisessa. Jokin yllättävä tilanne on saattanut vaikeuttaa edistymistäsi säästötavoitteesi kanssa. Silloin on tärkeää tarkastella, kuinka voit saada tilanteen uudelleen haltuusi. Motivaatiosi tarjoaa tähän avaimen. Vaikeuksien kohdatessa meidän on helppo lannistua, ja motivaatio on helpompi säilyttää, kun kaikki menee hyvin. Siksi on tärkeää, että motivaatiomme ei ole suoranaisesti sidottu säästösuunnitelmassa pysymiseen. Se, mitä kiinteämmin olemme voineet kytkeä tavoitteemme siihen, mitä haluamme elämältä yleensäkin, sitä helpompi meidän on ohjata taloudelliset tottumuksemme seuraamaan suuren linjan tavoitteita. Tavoitteenamme on näiden taloudellisten harjoitusten myötä ohjata rahankäyttöämme elämäämme motivoivaan suuntaan.

Kuntosaliharjoittelussa toimii sama periaate. Mikäli meitä motivoi tavoite edistää hyvinvointiamme ja elää terveellisesti, yhden kuukauden seisahtunut tila painonpudotuksen suhteen ei kaada meitä. Sentähden on tärkeää käyttää aikaa sen arvioimiseen, kuinka tämän tavoitteen toteutuminen auttaa sinua eteenpäin tulevaisuuden visiosi suhteen. Mikäli sinulla ei ole visiota, muodosta sellainen. Pohdi, mikä sinulle on tärkeää. Visualisoi, missä näet itsesi 5, 10 tai 20 vuoden kuluttua.

Askel kuusi: Panosta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Niin kuntosalilla kuin raha-asioissakin kannattaa panostaa elämänlaadun parantamiseen. Usein yhdistämme rahankäytön pelkästään elintason kohottamiseen. Tämä johtaa elämänlaadun kannalta haitallisten tavoitteiden tavoitteluun, kuten piteneviin työpäiviiin, stressaavampaan työrooliin, yöunen vähenemiseen, hallitsemattomiin lainoihin jne.

Samoin voi käydä fyysisessä harjoittelussa, mikäli motivaatiomme on vain saavuttaa tietty status. Koetamme saada aikaan tuloksia epärealistisella aikataululla ja altistamme itsemme loukkaantumisille. Muista, että mikään ei korvaa hyvinvointiasi. On olemassa miljoonia ihmisiä, joilla ei ole sitä mitä sinä tavoittelet. Silti monet heistä ovat onnellisia. Panosta onnellisuuteen, ja se auttaa sinut haastavienkin kausien lävitse.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI