Onko vastuullisella kulutuksella todellista vaikutusta?

Nykypäivänä törmäämme lisääntyvässä määrin termeihin “eettinen” tai “vastuullinen kuluttaminen”, “kestävä kehitys” ja “ympäristöystävällisyys”. Kuinka yksittäisen ihmisen valinnat vaikuttavat näinkin kaikenkattavien tavoitteiden toteutumiseen? Onko eettisyyttä ja luonnonmukaisuutta kohtaan suuntautuva kiinnostus ideologista hölynpölyä vai onko sillä yhteneväisyyksiä käytännön todellisuuden kanssa?

Eettinen, vastuullinen kulutus tarkoittaa tietynlaisten arvojen kannattamista jokapäiväisiä päätöksiä tehtäessä. Tällaisia arvoja ovat esimerkiksi oikeudenmukaisuus, luonnonmukaisuus sekä muut moraaliset arvot, jotka eivät perustu taloudelliseen ajatteluun. Se voi ilmetä tiettyjen tuotteiden suosimisena ja toisten välttämisenä. Voimme siis puhua vaikuttamisesta kulutustottumustemme kautta. Kuluttamisen lisääntyessä on loogista pyrkiä myös vaikuttamaan asenteisiin kuluttamisen avulla.

Vastuullisen kuluttamisen vaikutusta on varsin haasteellista mitata, sillä kunkin yksilön kulutustottumukset ovat varsin yksityistä tietoa. Avoin boikotointi on yksi tapa, joka voi johtaa yrityksiä kohottamaan standardejaan maineensa säilyttämiseksi. Vastuullisen tuotannon valvonta asettaa kuitenkin omat haasteensa. Esimerkiksi reilun kaupan tuotteiden tunnistettavuuden ja saatavuuden myötä on kuitenkin mahdollista valita eettisiä tuotteita sensijaan, että taistelisimme epäeettistä tuotantoa vastaan.

Yksittäinen kuluttaja voi vaikuttaa ainoastaan sellaisiin yrityksiin, jotka tuovat tuotteitaan kyseiseen maahan. Koska tuotantoketjuista on muodostunut yhä monimutkaisempia, yksityiskohtaista tietoa on yhä hankalampaa saada. Eri sertifikaatteja vertailtaessa tarvitaan yhä paljon tietoa, jotta voidaan päästä käsiksi eri tuotteiden kuluttamisen ratkaiseviin eroihin. Yksi suuri epäarvoa ruokkiva tekijä on eettisten vaihtoehtojen hintavuus. Siksi jokainen ei pysty vaikuttamaan ostamalla eettisiä tuotteita vaikka haluaisikin. Valinta eettisen tai vastuullisen kuluttamisen puolesta voidaan siksi nähdä kehittyneempien maiden etuoikeutena.

Vastuullisuus päivittäisissä valinnoissa

Totuus on kuitenkin, että valinnoillamme voi parhaimmillaan olla ympäristöä säästävä ja hyvinvointiamme edistävä vaikutus. Eettinen tuotanto on muodostunut kilpailuvaltiksi, koska sen kysyntä on jatkuvassa nousussa. Vastuullisuus kuluttamisessa painottuu koko tuotteen elinkaaren arvioimiseen. Siksi tieto siitä, missä ja miten se tuotetaan – tai kuinka se hävitetään – on äärimmäisen tärkeä. Ekologinen kuluttaminen painottuu ympäristön säästämiseen ja kulutuksen vähentämiseen. Siksi rinta rinnan sen kanssa kulkevat turhan kuluttamisen välttäminen, käytettynä ostaminen ja tuotteiden korjaaminen.

Vastuullisiin valintoihin ohjaavia tuotemerkkejä, kuten joutsenlippua, ympäristömerkkiä tai reilun kaupan symbolia, seuraamalla voit suosia valinnoillasi kotimaisuutta, ympäristöä ja oikeudenmukaisuutta. Suurimmat yksittäiset vaikutusmahdollisuudet muodostuvat asumiseen, liikkumiseen sekä ruokaan liittyviin valintoihin. Näitä valintoja mittaamaan on kehitetty esimerkiksi käsitteet ekologinen jalanjälki sekä ekologinen selkäreppu. Ekologisen jalanjäljen avulla voimme saada selville, kuinka paljon maata tarvitaan sen ravinnon, niiden hyödykkeiden sekä sen energian tuottamiseen, jota olemme kuluttaneet. Ekologinen selkäreppu puolestaan laskee kilomääräisenä luonnovarojen kulumista koko tuotteen elinkaaren ajalta.

Mitä valintoja voit tehdä?

Säästä energiaa

Huoneiden lämpötilan laskeminen yhden asteen verran vähentää kulutusta 5%:lla. Yleisesti ottaen 21 – 22 :n asteen lämpötila katsotaan sopivaksi. Mikäli säädät lämpötilan pitkäksi aikaa alle 18 :n asteen, voi tämä johtaa kosteusvaurioihin. Säästä lämmintä vettä sulkemalla suihku lisätessäsi saippua tai shampoota. Säästä vettä sulkemalla vesihana hampaiden harjaamisen yhteydessä. Käytä energiansäästölamppuja ja energiaa säästäviä kodinkoneita. Leipoessasi voit myös sekoittaa ainekset ja vaivata taikinan käsin. Näin saat samalla hyvän treenin käsivarsillesi.

Vältä autoilua

Kävele ja pyöräile ja käytä joukkoliikennettä, milloin se vain on mahdollista. Suunnittele ajontarpeesi etukäteen. Näin voit jopa luopua autosta ja järjestää menot kimppakyytien tai vuokra-auton avulla.

Suosi kotimaan matkailua

Tutustu kotimaan matkailutarjontaan. Selviät näin matkoista ympäristöystävällisemmin ja edullisemmin. Matkamuistojen ostamisen sijaan kirjoita muistot päiväkirjaan tai pyydä suosikkiravintolastasi muistoksi lempiateriasi resepti.

Suosi eettisyyteen viittaavia tuotteita

Panosta joutsenmerkeillä varustettuihin tuotteisiin ja käytä vain tarvittava määrä pesuaineita. Voit pyyhkiä liat pois mikrokuituliinoin sekä käyttää vähäpäästöisiä siivousvälineitä. Näin minimoit muodostuvan jätteen määrän. Voit ulkoistaa kevätsiivouksen, ja näin et tarvitse kalliita siivousvälineitä. Sinulle tarjoutuu myös oikeus hakea kotitalousvähennystä verotuksessa.

Ostamalla luomutuotteita kannatat ravintoaineisiin kohdistuvaa valvontaa. Luomutuotteet ovat puhtaampi, ympäristölle haitattomampi ja luontaisempi vaihtoehto. Myös lähellä tuotetut tuotteet kuuluvat vastuullisen kuluttajan ostoskoriin, sillä niiden tuotannon ja alkuperän selvittäminen on mutkatonta. Ne ovat ympäristöystävällisiä, sillä ne eivät vaadi suuria pakkaus- ja kuljetustoimenpiteitä. Samalla paikalliset yritykset ja alueen työllisyys saavat tukea.

Reilun kaupan avulla pyritään vähentämään köyhyyttä. Kehitysmaissa toimivat viljelijät saavat kestävää tuotantoa tukevan hinnan, lakisääteisen palkan sekä paremmat työolot. Lisäksi sillä tuetaan heidän oikeuttaan liittyä ammattiyhdistyksiin. Kehityshankkeet, joita reilun kaupan lisän avulla toteutetaan, tukevat mm. alueen koulutusta ja terveydenhuoltoa. Huomioi, että noin puolella reilun kaupan merkillä varustetuista yrityksistä on hallussaan myös luomusertifikaatti.
Korjaa, älä osta uuttaa

Vanhoja vaatteita kannattaa korjata ja uudenaikaistaa, mikäli sinulla on taitoa hyppysissäsi. Vaihtoehtoisesti voit teetättää korjaukset tutuilla tai edullisella ompelijalla. Osta käytettyjä vaatteita uusien sijasta. Kengät saat uudelleen käyttökuntoon vierailemalla suutarin luona. Muista pitää hyvää huolta vaatteistasi ja muusta omaisuudestasi, niin ne kestävät pidempään.

Mieti edullisia sisustusratkaisuja

Sisustamisessa voi luovuudella saada aikaan kaunista jälkeä ilman suuria investointeja. Tuo raikkautta kotiisi tekstiilien ja kasvien avulla. Verkosta voit löytää myös suuren joukon itse toteutettavia sisustusideoita. Muutosta saat aikaan jo yksinkertaisesti kalusteiden paikkoja vaihtamalla. Hankintoja tehdessäsi suosi käytettyjä tai kestäviä kalusteita, joista on iloa pitkään. Huolehdi omaisuudestasi, jotta maksimoit niiden kestävyyden.

Panosta kestäviin kauppaostoksiin

Voit helposti väsätä itsellesi kankaisen kauppakassin esimerkiksi vanhoista verhoista tai punoa sen kahvipusseista. Mieti myös, kuinka nopeasti kaupasta hankkimasi tuotteet joutuvat roskiin ja panosta kestäviin hankintoihin.

Lainaa ja hanki yhteiskäyttöön

Työkalut ja ruohonleikkurit eivät ole välttämättömiä hankintoja, mikäli voit lainata niitä esimerkiksi naapurilta. Voit vastapalvelukseksi tarjota heille välineitä, joita löytyy omasta varastostasi. Voit myös pyytää esimerkiksi juhla- tai naamiaispukuja lainaan ystävältäsi. Näin vältyt hankkimasta kallista puvun, jolla on vain vähän käyttöä.

Etsi lisätietoa vastuullisista hankinnoista

Aina eettisimmältä näyttävä tuote ei ole sitä. Esitä kysymyksiä asiantuntijoille ja etsi lisätietoa verkosta. Näin kehität itseäsi tietoisempaan suuntaan kulutustottumustesi suhteen.

Vastuullisuus kunniaan

Vastuullisen rahankäytön avulla sinulle tarjoutuu mahdollisuuksia investoida eettisempiin ja kestävämpiin ratkaisuihin. Opettele suunnittelemaan hankintojasi henkilökohtaisen budjetin eli talousarvion avulla. Tämä mahdollistaa omien omia tulojesi ja menojesi seurannan, jotta voit tasapainottaa talouttasi ja saada aikaan kuukausittaisia säästöjä. Näin pystyt panostamaan tarvittaviin hankintoihin, eikä sinulla ole yhtäläistä kiusausta päätyä kertakäyttöratkaisuihin. Kun kehität suunnitelmallisuutta, arvostuksesi kovalla työllä säästämiisi hankintoihin tavallisesti kasvaa. Näin myös motivaatiosi niiden huolenpitoa kohtaan lisääntyy ja saat ne kestämään pidempään.

Voit rahoittaa suuremmat tarpeelliset hankinnat joko säästöjen tai lainan avulla. Saat monesti käteisalennusta käyttämällä käteismaksua. Mikäli kuitenkin tarvitset lainarahaa esimerkiksi huonekaluja varten, kilpailuta itsellesi edullisin laina. Vertaa pikavippi 300 :n euron summalle, eri luottoyhtiöiden kulutusluotot sekä pankkilainat, ja valitse maksukykyysi sopivin vaihtoehto. Mikäli voit maksaa osan summasta säästöjesi avulla, saat yleensä vielä paremmat lainaehdot. Muista ajatella kulutuksessasi pitkän tähtäimen vaikutuksia sekä ympäristölle että omalle kukkarollesi. Kuluttamalla vähemmän, kierrättämällä sekä lainaamalla ja jakamalla voit vähentää omaa osuuttasi kulutuksesta. Harkitse siis, ennenkuin teet hankintoja. Suosi kestäviä ja ympäristöystävällisiä tuotteita. Painota ravinnonsaantisi kasviksiin. Käytä yhteispalveluita ja julkisia liikennevälineitä. Vähennä energiankulutustasi tai vaihda ekoenergiaan. Vältä autoilua, lentämistä ja laivoja. Näin kehität itseäsi yhä vastuullisempaan suuntaan.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI