Suomalaisten kalleimmat harrastukset

On harrastuksia, joihin kaikilla ei ole varaa, vaikka kiinnostusta löytyisi. Tiettyjä asioita voi pienellä budjetilla harrastaa vain muutaman kerran vuodessa, sillä niihin kuluisivat muuten kaikki rahat. Vaan jos rahaa riittää tai haluaa kerrankin kokeilla jotain todella erilaista, tässä muutama harrastus, joita varten jopa kulutusluotto voi olla tarpeen.

Ratsastus

Ratsastus ei ole syyttä perinteisesti korkeiden yhteiskuntaluokkien harrastus, koska se vaatii suuria summia rahaa. Hevosten osto, hoito ja ylläpito ovat kallista lystiä etenkin Suomessa, missä niillä on pakko olla tallit. Ratsastukseen liittyy monia riskejä, sillä siinä tehdään yhteistyötä suuren eläimen kanssa. Opettelu asiantuntevan opettajan johdolla siis kannattaa – eivätkä nämä tunnit yleensä ole halpoja.

Satunnainen ratsastustunti voi vielä vähävaraiseltakin onnistua, mutta esimerkiksi kilpailutasolle tähdätessä kulut voivat nousta todella suuriksi. Kaikista kallein ratsastusharrastus on raviurheilu, jossa kuluja syntyy hevosen lisäksi myös välineistä. Raveissa ratsastaja tarvitsee usein monta hyvää hevosta harjoitellakseen, ja kärryistä, kuljetuksista ja harjoittelusta kertyy helposti suuret kulut. Kuintenkin jo tavallisesta ratsastuksesta koituvat varustekulut ovat kuitenkin merkittävät, sillä jo saappaat voivat yksin maksaa useamman satasen. Tällöin voi tulla tarpeen pikavippi ilman luottotietoja.

Laskettelu

Laskettelu on yhä suositumpaa Suomessa, vaikka perinteinen – ja halvempi – murtomaahiihto pitää edelleen pintansa. Laskettelussa maksavat varusteet ja hissiliput, mistä syystä monet tyytyvät laskettelemaan vain pari kertaa vuodessa lomien aikana. Säännöllisesti lasketteleva pääsee halvimmalla ostamalla kausikortin, mutta jos haluaa parantaa taitojansa opettajan opastuksella, voi hintalappu kallistua roimasti. Mikäli haluaa harrastaa temppuilua, voi rinteestä löytyä monia muitakin osaajia ja harrastajia, joiden kanssa verkostoitumalla voi saada ilmaiseksi opastusta. Säästöä voi saada myös ostamalla varusteet käytettyinä, sillä niiden vuokraaminen tai uutena ostaminen on kallista.

Suomessa on onneksi monia korkeatasoisia laskettelukeskuksia, joissa nykyiset suomalaiset maailman huiputkin ovat treenanneet, mutta moni harjoittelee silti toisinaan myös kunnon vuoristossa, missä vaihtelevuutta on hieman enemmän. Tämä tulee tietenkin kalliiksi lentolippuineen ja majoituksineen.

Moottori- sekä veneurheilu

Lienee sanomattakin selvää, että moottoriurheilu on yksi kalleimpia harrastuksia. Tästä huolimatta Suomesta tulee monia alan ammattilaisia, joiden jälkiä monet haluavat seurata. Karting lienee yksi suosituimpia tapoja päästä harrastuksen pariin, mutta siinäkin kuluja kertyy vuokrista ja ajamisesta. Mitä korkeammalla tasolla harrastaa, sitä kalliimmaksi harrastus tulee. Kansainvälisellä tasolla voi kunnon kulutusluotto olla tarpeen, jotta esimerkiksi kalustoa saa uusittua.

Purjehdus ja veneily ovat myös ymmärrettävästi hyvin kalliita harrastuksia. Jo vene itsessään on huomattava sijoitus, mutta tämän lisäksi purjehtijan on yleensä kuuluttava seuraan, mikä on kallista. Lisäksi oppitunnit ovat hintavia, mistä syystä monella ei ole varaa tähän harrastukseen. Lapsille purjehdustunteja voi löytää hieman edullisemmin, joten harrastusta kannattaa kokeilla nuorena, sillä aikuisena siihen ei välttämättä ole varaa.

Golf

Golfia ei syyttä pidetä rikkaiden harrastuksena, sillä siitä kertyy yllättävän paljon kuluja. Pelkkä kierros golfia voi maksaa 40—90 euroa, minkä päälle tulevat vielä varustemaksut. Säännöllisesti harrastava säästää maksamalla pelioikeuden koko kesäksi, mutta tämäkään ei ole erityisen halpaa – pelioikeus voi maksaa jopa 1000 euroa. Mailat voi ostaa käytettyinä, jolloin ne ovat halvempia, mutta uusina niihinkin voi saada menemään jopa 1000€.

Jääurheilu

Kun lähtee lähiradalle ulkoilmaan luistelemaan kaveriporukalla, on jääkiekon peluu vielä suhteellisen edullista, mutta jos haluaa kehittää omia taitoja, saa tähänkin harrastukseen kulumaan huimia summia rahaa. Sekä jääkiekko että taitoluistelu ovat yllättävän kalliita lajeja, vaikka Suomessa niissä menestytään paljon ja niitä pidetään tärkeinä. Kummassakin harrastuksessa varusteista kertyy huomattavasti kustannuksia. Taitoluistelussa voi kuitenkin säästää, mikäli ei esiinny tai lähde mukaan kilpailemaan.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI