Takaisin kouluun – miten selvitä lasten kouluhankinnoista edullisesti

Niin se kesäloma on taas jo pitkällä ja ennen kuin huomaakaan, on aika palata kouluun ja töihin. Pitkän kesäloman aikana lapsukaiset ovat taas kasvaneet, keväällä hankitut housut ulottuvat puoleen sääreen ja lenkkarit ovat jos eivät pienet, niin ainakin kovan kesäkäytön jäljiltä puhkikuluneet. Ja tietysti tarvitaan reppu ja takki ja pyörä ja kynät ja kumit ja… Lista on pitkä, ja rahanmeno hirvittää, etenkin monilapsisissa perheissä. Miten lasten kouluhankinnoista voisi säästää?

Todellinen tarve vai “tarve”?

Lapset voivat todella kasvaa paljonkin pitkän kesäloman aikana, ja liian pienet vaatteet on oikeastikin korvattava uusilla syksyn tullen, mutta menisikö vanha reppu kuitenkin vielä jonkin aikaa? Kannattaa erottaa toisistaan todellinen tarve ja vain halu ostaa uutta vanhan, mutta täysin toimivan tilalle.

Vaikka mainostajat niin mediassa toitottavatkin, ei joka vuosi todellakaan tarvitse ostaa esimerkiksi reppua tai penaalia, vaan jos vanhat vielä ovat ehjät ja edelleen toimivat seuraavallakin luokka-asteella, kannattaa uusien hankintaa siirtää myöhemmäksi. Lapset ovat toki hyviä uusien asioiden kinuamisessa, “kaikki muutkin saa”, ja niin edelleen, mutta on hyvä myös jo nuoresta pitäen oppia järkevää taloudenpitoa ja myös ympäristöystävällistä kuluttamista. Nämä opit kantavat koko elämän ja tulevat monella tarpeeseen aikuisiällä, kun on itse vastuussa omasta taloudestaan ja kulutuksestaan. Lyhyellä tähtäimellä lapsille voi ehkä myös antaa vastineeksi vanhaan reppuun tyytymisestä esimerkiksi enemmän sananvaltaa niiden todellisten tarpeiden täyttämisessä.

Uutta vai käytettyä?

Käytettyjä tarha- ja kouluikäisten lasten vaatteita on yleensä vaikea löytää kirpputoreilta, sillä tämänikäiset lapset usein käyttävät vaatteensa niin sanotusti loppuun. Vaatteet tarttuvat kiipeillessä kiinni puiden oksiin tai raapiutuvat asfalttiin tai niihin tulee leikkiessä mystisiä tahroja, jotka eivät enää lähde pesussa edes tehokkaimmilla tahranpoistoaineilla. Samoin arkikäyttöön tarkoitetut kengät voivat kulua käytännössä puhki aktiivisessa menossa. Harvemmin käytettäviä juhlavaatteita ja -kenkiä voi toki löytää hyväkuntoisina myös käytettynä, mutta jos budjetti on todella tiukka, ei sitä kannata tuhlata sinänsä edullisiin juhlavaatteisiin, vaan etusijalla ovat todella päivittäin tarvittavat käyttövaatteet ja välineet.

Vanhempien lasten ja teini-ikäisten kohdalla voi käytettyjä vaatteita jo löytää hiukan helpommin, mutta tällöin on todennäköisesti edessä vastustusta muotivirtausten muututtua ja kirpputorilöytöjen ollessa nuorison mielestä jo auttamattomasti tyyliltään vanhentunutta.

Vaatteiden ostaminen lapsille käytettynä voi siis olla haasteellista, mutta esimerkiksi polkupyöriä, potkulautoja, luistimia tai muita urheilutarvikkeita voi hyvinkin löytää osto- ja myyntipalstoilta ja kirpputoreilta varsin hyväkuntoisina. Kannattaa siis kierrellä paikallisia kirpputoreja ja seurata internetin osto- ja myyntipalstoja, joille voi myös itse laittaa ostoilmoituksen. Myös perinteiset kanavat, kuten paikallisten kauppojen ilmoitustaulut, voivat olla kokeilemisen arvoisia.

Kouuluikäisten lasten ehkä arvoltaan suurin hankinta on kuitenkin puhelin. Halusimme tai emme, on puhelimesta tullut viime vuosina melko lailla välttämätön lasten ja nuoren elämässä, ja ilman puhelinta lapsi voi helposti jäädä kaveripiirin ulkopuolelle, kun muut ovat mukana erilaisissa viestiryhmissä.

Puhelin on kallis hankinta ja siitä tulee hankinnan lisäksi myös jatkuvia kustannuksia kuukausimaksujen muodossa. Lisäksi kehitys on huimaa, ja uusia malleja uusine ja nuorten mielestä täysin välttämättömine ominaisuuksineen julkaistaan vuosittain. Säästäminen puhelimesta voikin olla vaikeaa, mutta kannattaa kysellä tuttavapiiristä vähän käytettyjä malleja ja seurata operaattoreiden erilaisia kampanjoita ja tarjouksia. Saldorajoituksilla voi välttyä yllätyksiltä kuukausilaskuissa.

Panosta laatuun oikeassa paikassa

Uutta hankkiessa kannattaa miettiä, minkä vaatteiden tai välineiden pitää kestää paljon kulutusta, ja missä hankinnoissa voisi laadusta ja siten todennäköisesti myös hinnasta tinkiä. Esimerkiksi juhlavaatteita ei kovin montaa kertaa käytetä, joten niiden ei ehkä tarvitse olla kaikkein laadukkainta ja kalleinta merkkiä, kun taas päivittäin käytettävien kenkien tulee olla mukavat ja kestävät.

Nuorempien sisarusten kohtalona on usein tyytyä vanhempien sisarusten jo käyttämiin vaatteisiin ja urheiluvälineisiin, ja jos perheessä on useampia lapsia, kannattaakin tämä kierrättäminen sisarukselta toiselle huomioida jo välineitä hankkiessa.

Hyvä ajatus on panostaa laatuun sellaisissa välineissä, jotka todennäköisesti saavat monta käyttäjää. Polkupyörät, luistimet ja muut urheiluvälineet kestävät usein hyvinkin lapselta toiselle. Hyvälaatuisilla ja hyvinpidetyillä tuotteilla voi myös olla jälleenmyyntiarvoa, ja kun omat lapset eivät niitä enää tarvitse, voi ne myydä eteenpäin.

Jos lapsikatraassa on sekä tyttöjä että poikia, voi olla hyvä varautua erilaisiin värimieltymyksiin ja -protesteihin jo tuotteita hankittaessa, ja koittaa valita neutraaleja värejä, tai tuotteita, joita voi melko helpolla tuunata eri makumieltymyksiin sopiviksi, esimerkiksi maalaamalla tai vaihtamalla joitain osia.

Pidennä käyttöikää

Lapsille kannattaa opettaa jo pienestä pitäen, että tavaroista on pidettävä huolta. Polkupyörä tuodaan päivän päätteeksi kotiin ja suljetaan varastoon, eikä sitä jätetä lojumaan pihalle sateeseen ruostumaan tai satunnaisen ohikulkijan mukaan napattavaksi. Urheiluvälineet puhdistetaan ja huolletaan säännöllisesti käyttöohjeiden mukaan ja niin edelleen. Oikea vaatehuolto pidentää vaatteiden ja kenkien käyttöikää ja siten säästää rahaa tai voi lisätä jälleenmyyntiarvoa.

Kannattaa myös opetella tekemään itse pieniä korjausompelutöitä. Irronneiden nappien kiinnittäminen ja pienien repeytymien ompelu mahdollisimman nopeasti voi estää suuremmat reiät ja vahingot, eikä vaate jää pitämättä pienen vian vuoksi. Käsistään kätevä voi myös esimerkiksi pidentää housuja lahkeen käänteestä päästämällä, ja näin siirtää uusien hankintaa eteenpäin kuukausia. Itse alusta lähtien tekemälläkin voi toki säästää, mutta usein laadukkaat kankaat ovat kalliita, eikä suurta säästöä välttämättä synny. Tuunaamalla kuitenkin vanhakin vaate voi saada uuden ilmeen ja elämän edullisesti.

Pyydä lahjaksi

Usein ennen lasten merkkipäiviä sukulaiset ja ystävät kyselevät, mitä päivänsankari haluaisi tai tarvitsisi lahjaksi. Kun kysymys esitetään, voi siihen aivan hyvin vastata jollakin todellisella tarpeella, esimerkiksi että päivänsankarin lempiharrastus on jalkapallo, ja hän toivoisi saavansa lahjaksi uudet nappikset. Jos mallilla tai koolla on väliä, anna kysyjälle myös riittävät tiedot, jotta hän osaa ostaa oikeanlaisen välineen.

Älä kuitenkaan tuputa lahjatoiveita tai täytä “lahjalistaa” pelkillä käytännöllisillä asioilla, vaan anna sankarin itsekin esittää toiveita. Leikki on lapsen työtä, ja vaikka välttämättömien asioiden hankintalista hirvittäisi, tarvitsee lapsi kehittyäkseen ja oppiakseen erilaisia taitoja myös leluja ja “turhia” lahjoja.

Tasaa kustannuksia

Lasten hankinnoissa voi siis toki säästää monessa asiassa, mutta aivan täysin ilman uusia hankintoja on vaikea selvitä. Jos hankintojen hintalappu ylittää budjetoidun, mutta ostoksia ei voi siirtää myöhemmäksi, voi lyhytaikainen vippi tai luotto olla hyvä vaihtoehto kustannusten tasaamiseksi useammalle kuukaudelle. Lainan voi saada käyttöönsä heti, jopa samana päivänä, ja se maksetaan pois erissä muutaman seuraavan kuukauden aikana. Näin kaikki tarvittavat hankinnat voi tehdä kerralla, mutta kulut jakautuvat pidemmälle ajanjaksolle.

Markkinoilla on tarjolla monenlaisia vippejä, pienlainoja ja luottoja, joten vertailu kannattaa. Parhaan valinnan tekemiseksi kannattaa käyttää taulukkoamme lainatuotteiden vertailuun. Tutustu eri lainatuotteiden kustannuksiin ja muihin ehtoihin, jotta löytäisit juuri sinun tarpeisiisi sopivan vaihtoehdon. Vertailun helpottamiseksi jokaisesta lainasta ilmoitetaan sen todellinen vuosikorko, joka sisältää kaikki lainan korot ja kulut.

Lyhytaikainen luotto voi olla hyvä vaihtoehto tilapäisiin yllättäviin menoihin, mutta pidemmällä tähtäimellä kannattaa koittaa kerryttää säästöön omaa puskurirahastoa vastaavia tulevia tilanteita varten. Jos nyt päätit ottaa luoton, voi esimerkiksi olla hyvä ajatus jatkaa luoton takaisinmaksuerää vastaavan summan siirtämistä kuukausittain säästöön, kun luotto on maksettu kokonaisuudessaan pois. Näin säästöt karttuvat jatkuvasti – ehkä hitaasti, mutta varmasti.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI