Talouskirjoja lapsille ja nuorille

Rahankäytön oppiminen alkaa yleensä jo lapsena viikkorahan muodossa. Monet lapset keräävät pulloja saadakseen lisää rahaa, ja vanhemmat saattavat myös maksaa kotitöitä ja muista pikkuaskareista. Tämä opettaa lapsille rahan arvon jo pienestä pitäen. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä tärkeämpää talouden ymmärtäminen ja hallitseminen on. Asiaa käsitellään jonkin verran koulussa esimerkiksi matematiikassa, yhteiskuntaopissa ja kotitaloustunneilla, mutta sen sisäistäminen voi vaatia asiaan perehtymistä myös omalla ajalla.

Pienet lapset tutustuvat yhteiskunnan perusasioihin ja arvoihin

Pienten lasten ei tarvitse vielä ymmärtää taloutta, ja se voi olla liiankin monimutkainen käsite heille. Tutustumisen aihepiiriin voi aloittaa esimerkiksi lasten tietokirjoilla. On monia kirjoja, jotka kertovat miten esineet valmistetaan ja mistä ne tulevat; tämän ymmärtäminen auttaa käsittämään tiettyjä yhteiskunnan perusasioita. Myös eri ammatteihin tutustuminen auttaa ymmärtämään yhteiskunnan toimimista ja perusrakenteita. Kokeile esimerkiksi näitä:

Mistä tavarat tulevat

Oldřich Ružičkan Mistä tavarat tulevat kertoo lapselle värikkäiden kuvien saattelemana, miten erilaiset arkiset esineet aina tuolista lusikkaan ja kirjasta t-paitaan syntyvät. Tietokirja tarjoaa yksityiskohtaista tietoa, joka auttaa lasta ymmärtämään, että jokaisen hyödykkeen tuottaminen vaatii resursseja.

Suuri lukuseikkailu

Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu ei kerro itsessään mitään tietoa, vaan auttaa löytämään kiinnostavia kirjoja niin tietokirjojen kuin fiktionkin saralta. Laaksosen kirjassa etsitään sopivia – esimerkiksi yhteiskuntaan liittyviä – kirjoja esimerkiksi yhdistelytehtävien, testien ja teemojen avulla. Kirjassa esitellään jopa 400 erilaista uutta kirjaa, sekä muutamia klassikoita.

Koiramäen Suomen historia

Historian ymmärtäminen avaa lapselle yhteiskunnan ja politiikan toimintaa, mikä on tärkeää, jotta talouttakin ymmärtäisi. Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia perustuu Suomen historiaan, mutta siinä seikkailee Mauri Kunnaksen koirahahmoja. Kirjassa nostetaan esiin monia suuria ja pieniä historian tapahtumia, jotka tekevät kirjasta kiinnostavan niin lapsille kuin aikuisillekin.

Koululaisen rahakirja

Terhi Majasalmen ja Camilla Tuomisen Koululaisen rahakirja sopii jo kouluikäiselle lapselle. Siinä opetetaan, että unelmien saavuttaminen vaatii säästämistä, ja annetaan konkreettisia vinkkejä säästämiseen. Kirjan on tarkoitus opettaa rahataitoja, pitkäjänteisyyttä ja päämäärätietoisuutta. Se valottaa syy-seuraussuhteita ja antaa konkreettisia esimerkkejä. Kirjassa myös esitellään tunnettujen henkilöiden kannustavia tarinoita. Lapsi saattaa muistaa vielä myöhemmin elämässään, että vaikka pikavippi 2000 heti tilille voi tuntua helpolta ratkaisulta rahaongelmaan, taloudenhallinta vaatii syvällisempiä ratkaisuja.

Teini-iässä käsittelyyn abstraktimmat aiheet

Lapsen varttuessa hieman voi hänet myös tutustuttaa paremmin siihen, mitä yritykset ovat ja miten ne toimivat, sekä talouden perusteisiin niin yksilön kuin laajempien kokonaisuuksien näkökulmasta. Tässä on muutamia kirjoja, jotka käsittelevät talouden ja rahankäytön eri puolia, ja joita on kiitelty myös vanhempien puolesta.

Epic – Nuoren yrittäjän käsikirja

Eräs hyvä kirja aiheesta on Sami Mikkolan ja Martta Tervosen Epic – Nuoren yrittäjän käsikirja, joka sopii teini-ikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Kirjassa kerrotaan perusteista lähtien, mitä on yrittäminen ja mitä se edellyttää. Kyseessä on melko uusi teos, jossa on otettu huomioon modernit työelämän vaatimukset, jotka eivät ole samat kuin heidän vanhemmillaan. Epic antaa eväitä yrittäjämäisen toimintatavan oppimiseen. Se ei suoraan valmenna yrittäjiä, mutta pyrkii auttamaan nuoria toteuttamaan itseään rohkeasti ammattinimikkeeseen katsomatta.

Brändätyt – Ostetaan ja myydään nuoria

Alissa Quartin Brändätyt on ilmestynyt jo yli 10 vuotta sitten, mutta se tarjoaa edelleen mielenkiintoisia näkökulmia globaaliin talouteen. Kirja on kirjoitettu nuorellekin lukijalle kiinnostavasti ja selkeästi. Se käsittelee erityisesti brändejä ja niiden vaikutusvaltaa yhteiskunnassa, ja isojen brändien takana olevaa työtä ja toimintaa. Tämä kirja auttaa nuorta ymmärtämään etenkin globaalia taloutta. Kirja haastaa globaalit toimijat ja brändit, ja on siksi mielenkiintoista luettavaa nuorille, joille saatetaan markkinoida brändejä ja tuotteita hyvinkin aggressiivisesti. Quart perustelee väitteensä hyvin ja haastaa lukijan pohtimaan omia päätöksiään ja arvojaan.

Talous ja utopia

Sixten Korkmanin Talous ja utopia on kirja, jonka kirjailija kirjoitti ajatellen lukioikäistä lapsenlastaan ja hänen kysymyksiään aihepiiristä. Se on siis käytännössä räätälöity ale 20-vuotiaalle lukijalle sopivaksi, vaikka sopii hyvin myös vanhemmille lukijoille. Kirjassa käsitellään talouspolitiikka erimielisyyksineen; sen tavoitteena on auttaa ymmärtämään taloudellisia kysymyksiä ja niiden merkitystä kotimaan, EU:n ja koko maailman kannalta. Kirjassa käsitellään sekä politiikkaa että taloutta ja aiheiden herättämiä kysymyksiä, ja pohditaan vastauksia monipuolisesti. Selkeästi ja kiinnostavasti kirjoitettu kirja on syvällinen johdatus talouden ymmärtämiseen.

Hyvä talous

Teppo Eskelisen ja Ville-Pekka Sorsan Hyvä talous sopii jo hieman edistyneelle lukijalle. Kirja käsittelee talouspolitiikan eettisiä perusteita ja rahoitusmarkkinoiden poliittista vaikutusvaltaa. Se myös tekee parannusehdotuksia ja vaihtoehtoja nykyisin käytetyille talouden ratkaisuille. Kirjailijat ovat molemmat aiheeseen perehtyneitä: Eskelinen on kirjoittanut monia muitakin talousaiheisia kirjoja, ja Sorsa on esitelmöinyt ja tutkinut talousmaatiedettä laajalti.

Talous yhdeltä istumalta

Henry Hazlittin Talous yhdeltä istumalta on suosittu johdatus talouteen. Se sopii myös hieman edistyneemmälle lukijalle, kuten täysi-ikäisyyttä lähestyvälle nuorelle. Hazlittin kirjassa tutustutaan talouspolitiikan perusteisiin niin, että lukijalle syntyy kuva siitä, miksi tiettyjä päätöksiä tehdään ja millaiset voimat vaikuttavat politiikan taustalla. Kirja auttaa siis ymmärtämään yhteiskunnan toimintaa laajemminkin. Talous yhdeltä istumalta on käännetty jopa yli kymmenelle kielelle, ja sopii helppolukuisuutensa vuoksi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Muita lähteitä

Kirjojen lisäksi talouden ymmärtämiseen ja rahankäytön oppimiseen on monia muitakin lähteitä. Erilaiset oppaat ovat yksi parhaista tavoista oppia ymmärtämään omaa taloutta. Oppaita on runsaasti erilaisia, ja monet niistä on suunnattu omilleen muuttaville nuorille.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston Rahankäytön opas

Nuorille suunnattu Rahankäytön opas lähtee perusteista: se kertoo lainoista, luotoista, rahankäytöstä ja tulojen ja menojen seuraamisesta, sekä opastaa selkeästi oman budjetin suunnittelussa. Se myös kertoo, mitä seuraamuksia laskujen maksamisesta voi tulla, ja mistä saa apua, kun on talousvaikeuksia. Selkeästi kirjoitettu opas on kätevä opas kenelle tahansa taloudenhoidon perusteista kiinnostuneelle.

Martat: Omat rahat

Marttojen verkkosivuilta löytyy kattava osio, jossa opastetaan säästämiseen, rahankäyttöön ja budjetointiin. Kuten KKV:n opas, myös se kertoo laskuihin liittyvistä vastuista ja kertoo, mistä talousvaikeuksiin saa apua. Lisäksi sivuilta löytyy kätevä Taloustesti, jonka avulla voi kartoittaa omaa ymmärrystään taloudesta.

Nuortenelämä.fi: Oma talous

Myös nuortenelämä.fi opastaa rahankäytössä. Sivuilta kerrotaan perusteista asti, mikä on budjetti, kuinka rahaa voi kartuttaa ja mitä keinoja säästämiseen on olemassa. Lisäksi sivuilla käsitellään lainoja, kuluttajansuojaa ja verotusta, joten se on hyvä lähde myös ensimmäistä työpaikkaansa etsivälle nuorelle. Sivuilla myös vinkataan erilaisia taloudenhallintasovelluksia ja -työkaluja.

Nuorisoasuntoliitto: Omaan kotiin

Omaan kotiin on Nuorisoasuntoliiton vuosittain julkaisema opas, joka on suunnattu 15—30-vuotiaille ensimmäiseen kotiin muuttaville nuorille. Se antaa vinkkejä asunnon etsimiseen, kodin ylläpitoon ja talouden suunnitteluun. Lisäksi oppaassa puhutaan myös vuokraamiseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Opas on erittäin suosittu, joten paperisten versioiden saatavuus voi olla heikko, mutta opas on saatavilla myös internetin kautta. Nuorisasuntoliiton sivuilla on myös muita, täydentäviä työkaluja omaan asuntoon muuttaville henkilöille, joita mietityttävät talousasiat.

Oppaista ja kirjoista opittua voi täydentää erilaisilla työkaluilla, kuten taulukkopohjilla, taloudenhallintasovelluksilla ja tarkoitukseen laadituilla ohjelmilla. Käytännön kokemus talouden hallinnasta tuo uusia voimavaroja arkeen.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI