Tienaa rahaa kierrättämällä – ja säästät luontoa!

Monet ihmiset haluavat tienata hieman extrarahaa oman päivätyönsä lisäksi. Päivätöistä saa yleensä hyvin rahaa maksaakseen omat laskunsa, mutta jokainen meistä tarvitsee silloin tällöin lisää rahaa taskun pohjalle ylimääräisiä kuluja maksamaan. Ja lisäksi esimerkiksi lomalle lähteminen, auton korjaaminen, remontti ja muut ylimääräiset kulut saattavat tulla vastaan hyvinkin yllättäen. Tällaisessa tilanteessa on paljon parempi, jos sinulla on jo omia säästöjä hieman säästötilillä, jotta sinun ei tarvitse turvautua lainan ottamiseen.

Lainan hakeminen ei nimittäin aina ole mikään kovin hyvä idea. Laina maksaa rahaa, sillä sinun tulee aina maksaa rahat takaisin korkojen ja kulujen kera. Tällainen voi tulla hyvin kalliiksi pitkällä juoksulla, etenkin silloin, jos laina on suunniteltu moneksi vuodeksi. Paikkoja, mistä voit päästä hakemaan pikavippiä, on hyvin monia netissä, ja pikavippien hakeminen on tehty hyvin helpoksi ja houkuttelevaksi. Kannattaa kuitenkin harkita tätä kahdesti, ja mieluummin ehkä keksiä mielikuvituksellisia tapoja rahan tienaamiseen.

Monissa blogeissa ja nettisivuilla ehdotetaan lisärahan tienaamiseen esimerkiksi tavaroiden myyntiä, lisävuorojen hakemista töistä, freelancerin hommia ja muuta. Mutta oletko koskaan ajatellut tienaavasi rahaa hieman mielikuvituksellisimmilla keinoilla? Esimerkkinä tästä on kalifornialainen 7-vuotias poika nimeltään Ryan. Ryan nimittäin tienaa rahaa kierrätämisellä.

Ryan on tienannut jo yli 11 000 dollaria kierrättämällä

Ryan on hieno esimerkki siitä, kuinka voit tienata rahaa samalla, kun pelastat planeettamme. Ryan kävi kierrätyslaitoksella kerran koulunsa kanssa, jonka jälkeen hän julisti vanhemmilleen, että hän halusi perustaa oman kierrätysyrityksensä. Ryan perustikin omaan pienen yrityksensä nimeltään Ryan’s Recycling Company. Hän kerää naapurustostaan pulloja ja tölkkejä. Hänellä on jo yli 50 asiakasta ja hän on kerännyt talteen yli 200 000 pulloa ja tölkkiä.

Tällä pullojen määrällä hän on tienannut jo yli 11 000 dollaria. Ryanin vanhemmat sanovat, että rahat säästetään Ryanin yliopistomaksuja varten, mutta Ryan itse haaveilee roska-auton ostamisesta ja oikean bisneksen aloittamisesta.

Sen lisäksi, että Ryan kierrättää omalla ajallaan, hän myös auttaa koulun talonmiestä lajittelemaan roskia. Hänen innoittamanaan myös jotkut hänen koulukaverinsa ovat alkaneet auttamaan lajittelussa koulussa. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin Ryan haluaa suojella mereneläviä. Hän sanoo, että pullojen päästessä mereen, kalat ja muut merenelävät kuolevat. Hän on siis alkanut jopa valmistaa omia t-paitojaan, joiden tuotto menee hyväntekeävisyyteen ja merenelävien suojelemiseen.

Jos Ryan on onnistunut jo 7-vuotiaana tienaamaan näin paljon rahaa pelkästään kierrättämällä pulloja, kuinka paljon sinä voisitkaan tienata? Tässä artikkelissa käsittelemme erilaisia keinoja, joilla voit tienata rahaa kierrättämällä ja suojelemalla maapalloamme.

1. Kierrätä pullot ja tölkit

Tämä on monille jo ensimmäinen idea ja itsestäänselvyys. Kierrätä kaikki omat pullot ja tölkkisi, kerää pulloja tien poskesta, roskakoreista ja ilmoita kavereillesi ja sukulaisillesi, että otat niitä mielellään vastaan. Pullojen kierrättäminen Suomessa on melkoisen helppoa, sillä voit palauttaa pullot yleensä lähikauppaan suoraan. Tällä tavalla voit tienata melkoisen summan rahaa. Mitä enemmän aikaa käytät tähän, sen enemmän voit tienata! Ja kuten Ryan fiksusti sanookin: kun pullot joutuvat mereen, kalat ja muut merenelävät kuolevat. Suojelet siis maapalloa upealla tavalla samalla, kun kierrätät ja tienaat!

2. Myy romumetallia

Suomessakin on monia paikkoja, jotka ostavat mielellään romumetallia. Jos sinun takapihallasi siis lojuu metalleja, kuten esimerkiksi alumiinia, sekametallia, messinkiä, rautaa, lyijyakkuja, sähkömoottoreita, kaapeleita tai jotain muuta, voit myydä ne tietyille yrityksille. Vaikka tästä harvemmin tienaa suurta omaisuutta, pääset ainakin eroon pihallasi lojuvasta metallista ja tienaat hieman taskurahaa. Lisäksi voit esimerkiksi kertoa ystävillesi ja sukulaisillesi, että haet ilmaiseksi heidän pihaltaan pois kaikki metalliromut. Näin tienaat myös heidän romuistaan!

Ja jos oikein olet yrittäjähenkinen, voit perustaa itsellesi jopa nettisivun, jossa mainostat sitä, että otat vastaan erilaisia romumetalleja. Voit mainostaa palveluitasi myös netissä esimerkiksi Facebookissa ja muilla keskustelupalstoilla. Saatat yllättyä siitä, kuinka monet haluavat päästä eroon metallistaan. Ja taas tienaat rahaa samalla, kun puhdistat maapalloa! Lisäksi teet vielä palveluksen ystävillesi viedessäsi romut heidän pihoiltaan pois.

3. Vie kaikki vanhat vaatteesi kirpparille

Monilla meillä lojuu nurkissa paljon vanhoja vaatteita. Esimerkiksi lasten pieneksi jääneitä vaatteita, omia vaatteista muutaman vuosikymmenen takaa tai vain vaatteita, joita et enää pidä. Voit laittaa nämä vanhat vaatteet myyntiin esimerkiksi Facebookin kirppariryhmiin tai vaikka ihan tavalliselle kirpparille. Voit tienata muutamia kymppejä tai satasia helposti myymällä nämä vaatteet pois.

Yrittäjähenkiset ihmiset voivat taas helposti tienata hieman lisää rahaa vaatteita myymällä, jos he hakevat pois vanhat vaatteet ystäviltään ja sukulaisiltaan. Kannattaa myös seurata Facebookin kirppariryhmiä, joissa annetaan vaatteita ilmaiseksi pois. Voit myös julkaista ilmoituksen, jossa otat vastaan vanhoja vaatteita ja käyt hakemassa ne ilmaiseksi pois ihmisten ovilta. Teet heille palveluksen, suojelet maailmaa ja tienaat rahaa myymällä nämä vaatteet pois! Melkoisen helppo ja yksinkertainen tapa tienata lisää.

Jos olet oikein kätevä käsistäsi, voit jopa ostaa vanhoja vaatteita ja tehdä niistä uudenveroisia tai tuunata niitä hieman. Näin voit pyytää vaatteista paljon enemmän rahaa. Lisäksi jotkut ihmiset eivät mielellään anna sinulle ilmaiseksi vaatteita, jos vain myyt ne saman tien pois. Jos sen sijaan kerrot heille, että aiot tuunata vaatteita, he saattavat jopa innostua ideasta.

4. Myy pois vanhoja tavaroita

Monien vanhat huonekalut, kuten kirjahyllyt, televisiot, tuolit, sohvat ja muut tavarat joutuvat kaatopaikalle. Jos sen sijaan tarjoudut hakemaan nämä vanhat tavarat pois heidän jaloistaan, voit jopa restauroida nämä tavarat ja huonekalut ja myydä ne pois suuremmalla hinnalla. Voit tienata aina kympeistä satasiin tai jopa parhaimmillaan tuhansiin per kuukausi, jos oikein innostut kierrättämään huonekaluja ja muita tavaroita.

Voit etsiä ilmaiseksi lahjoitettavia huonekaluja netistä esimerkiksi Facebookista tai ostaa niitä kirppareilta muutamilla euroilla.

Yhteenveto

Kierrättäminen on hieno asia. Meillä on vain yksi maapallo, ja haluamme tietysti pitää sen puhtaana ja kauniina. Etenkin merissä piilevä jäte on viime aikoina ollut hyvin suuri ongelma. Jotta tulevaisuuden sukupolvilla olisi mahdollisuus elää kauniilla ja terveellä planeetallamme, meidän pitää pitää tämä planeetta hienossa kunnossa juuri nyt.

Kierrätys ei onneksi ole kovin vaikeaa. Ja kaiken lisäksi voit vielä tienata rahaa kierrättämällä. Voit tehdä kierrättämistä ihan harrastuksena tai jopa alkaa yrittäjäksi, kuten 7-vuotias kalifornialainen Ryan. Voit tienata rahaa kierrättämällä pullot ja tölkit, voit myydä romumetallia, myydä pois vanhat vaatteesi ja huonekalusi ja muut tavarat ja tienata tällä kaikella melkoisen hyvän lisätienestin.

Jos olet oikein yrittäjähenkinen, voit alkaa tehdä tätä kaikkea yhtä aikaa. Näin voit tienata parhaimmillaan osa-aikaisen tai täysipäiväisen tienestin kierrättämällä tavaroita ja samalla pelastamalla planeettamme. Mitä useampi meistä kierrättää, sen parempaan kuntoon saamme upean maapallomme. Monille raha on vielä melkoisen hyvä motivaattori kierrättämiseen, joten nyt on hyvä aika aloittaa! Aloita vaikka pullojen kierrättämisellä ja katso, kuinka paljon innostut kierrättämisestä.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI