Haluaisitko parantaa omaa taloudenhallintaasi? Parhaat ideat oman budjetin ylläpitämiseen

Oman budjetin luominen on huomattavasti helpompaa kätevien apuvälineiden avulla, suosit sitten vanhanaikaisia menetelmiä tai haluat nykyaikaisen version parhaasta taloudenhallintasovelluksesta. Voit pitää kirjaa tuloistasi manuaalisesti paperille, päiväkirja tyyppisesti, tai varata tietokoneellesi oman tiedoston budjetin ylläpitämistä varten. Jos taas haluat hieman kehittyneemmän version, voit alkaa käyttämään taloudenhallintaan tarkoitettua sovellusta, joka tekee laskelmia puolestasi.

Oman budjetin luomisen avulla sinun on paljon helpompi määrittää, mihin rahasi oikein menevät kuukauden aikana. Joskus tämä voi olla myös yllättävää. Harmittomilta vaikuttaviin pikkuostoksiin saa yllättäen kulumaan melkoisen summan rahaa. Jos rahankäytössäsi olisi mielestäsi parannettavaa tai koet vaikeaksi esimerkiksi saada rahaa säästöön kannattaa ehdottomasti kokeilla oman budjetin tekemistä. Myös muutoksien aikaansaamisesta tulee tällöin paljon helpompaa. Mikä tärkeintä, saat hallinnan tunteen takaisin omiin raha-asioihisi nähden. Tällä voi olla positiivisia vaikutuksia myös laajemmin elämässäsi, sillä raha-asiat ovat yksi suurimpia murheen aiheita. On syytä kiinnittää huomiota siihen, että löydät juuri sinulle parhaan keinon seurata omaa talouttasi. Tästä olisi hyvä muodostaa säännöllinen tapa.

Näin aloitat:

Laske tulosi:

Kun olet laskenut kaikki tulosi yhteen, voit syöttää ne haluamaasi sovellukseen tai kirjata ylös paperille tai sähköiseen tiedostoon, aivan kuten itse valitset tehdä. Tuloihin kannattaa laskea kaikki varat, jotka sinulle kuukauden tai vuoden aikana tulevat. Palkan lisäksi ihmiset saavat erilaisia etuuksia, kuten lapsilisää tai eläkettä. Myös mahdolliset veronpalautukset voi laskea mukaan silloin, kun niitä saadaan.  Oletko ottamassa pientä lainaa osaksi omaa taloudenhallintaa? Kannattaa laskea myös mahdollinen laina osaksi tuloja, varsinkin jos lainalla on tarkoitus rahoittaa päivittäisiä kustannuksia. Jos olet päättänyt, että pikavippi pitkällä maksuajalla 100 e lainasummalla on se mitä tarvitset, muista liittää laina osaksi budjettiasi aina takaisinmaksun loppuun saakka.

Esimerkiksi suomenkielinen sovellus Penno on helppokäyttöinen taloudenhallintasovellus, johon voit helposti syöttää omat tulosi.  Sovellus toimii kaikilla laitteillasi, joissa on nettiyhteys. Joten voit syöttää omat tietosi missä ja milloin vain.

Arvio menosi

Omien menojen arvioiminen voi tuntua hankalalta ja aikaa vievältä. Omaan muistiin ei välttämättä kannata luottaa ja kuitit katoavat helposti. Siksi voi olla perempi idea luottaa sovellukseen. Voit toki pitää kirjaa myös erilliselle paperille, mutta sovellus kulkee mukanasi kaikkialle puhelimessasi, ja voi lisätä menoja, ajasta ja paikasta riippumatta. Omat menot kannattaa jakaa säännöllisiin, niin sanotusti pakollisiin menoihin, jonka lisäksi voi merkitä menoja myös vapaa-ajan kulutukseen. Oman mobiililompakon hankkiminen voi olla paras asia oman taloudenhallinnan kannalta.

Monefy on yksinkertainen sovellus, johon omat menot voi kirjata kategorioittain. Voit merkitä erikseen ruokaan, asumiseen ja esimerkiksi vaatteisiin menevät kulut. Voit siis helposti lisäillä sovellukseen omia menojasi ilman, että sinun tarvitsee tehdä hankalia laskutoimituksia.

Budjetin seuraaminen

Sovellukset ovat käteviä nimenomaan oman budjetin seuraamiseen. Sinun ei tarvitse itse laskea missä mennään, ja miltä tulosi ja menosi näyttävät suhteessa toisiinsa – sovellus tekee kaiken tämän ja enemmän puolestasi. Esimerkiksi Spendee on sovellus, jossa voit myös jakaa omat menosi kategorioittain. Lisäksi niitä on runsaasti ja voit tarvittaessa luoda niitä lisää. Onko sinulla paljon erilaisia menoja? Harrastuksia, ulkona syötyjä lounaita, kampaamokäyntejä ja muuta omaan elämästä nauttimiseen liittyviä menoja. Sovelluksen avulla näet helposti, kuinka paljon sinulla oikeasti menee rahaa kuhunkin kategoriaan. Jos et ole tyytyväinen, voit alkaa tekemään muutoksia kulutustottumuksiisi.

Lisäksi voit halutessasi luoda oman budjetin eri kategorioille, jos haluat hieman ohjata omaa rahankäyttöäsi. Voi olla hyvä idea määritellä itselleen esimerkiksi viikoittainen ruokabudjetti, jonka yli ei tulisi mennä. Ruokaostoksiin saa nimittäin helposti kulumaan paljon rahaa. Voit viikon ja kuukauden kuluessa seurata sovelluksen avulla, kuinka hyvin budjettisi toteutuu. Toki sinun täytyy pitää sovellus ajan tasalla siitä, paljonko olet laittanut rahaa ruokamenoihin. Sovellus näyttää myös, kuinka monta prosenttia budjetista on jo toteutunut. Näin on helppo tehdä muutoksia omaan rahankäyttöön ennen, kun on liian myöhäistä.

Spendee on käyttöominaisuuksiltaan erittäin monipuolinen, sillä se antaa arvokasta tietoa oman taloutesi tilasta: se kertoo, kuinka paljon kulutat keskimäärin päivittäin sekä antaa esityksen siitä, minkä verran ja minä päivinä rahaa on mennyt.

Kohti oman talouden parempaa hallintaa

Kaikki yllä esitetyt sovellukset tarjoavat samantyyppisiä palveluita. Jotkin monipuolisemmin kuin toiset. Kannattaa tutustua sovelluksiin tarkemmin ja valita sellainen vaihtoehto, joka vastaa omia tarpeita kaikkein parhaiten. Toiselle voi riittää yksinkertainen sovellus, kun taas toinen kiinnostuu oman talouden hallinasta entistä enemmän ja haluaa yksityiskohtaisempaa tietoa omasta rahankäytöstä ja taloudellisista mahdollisuuksista. Moni esimerkiksi ajattelee, ettei omista tuloista ole mahdollista saada rahaa säästöön kaikkien menojen jälkeen. Kuitenkin tarkan oman budjetin seuraamisella ja arvioimisella usein löydetään kohtia, joista voidaan karsia, joskus jopa hyvin helposti. Esimerkiksi ruokabudjetin luominen saattaa karsia turhia ostoksia huomattavasti ja alkaa näin kerryttämään säästövaroja. Useimmilla meistä on turhia ostoksia, jotka voisimme hyvän suunnittelun avulla välttää. Orjallisesti ei omaa budjettia kuitenkaan tarvitse noudattaa, vaan siinä on lähtökohtaisesti hyvä olla pientä liikkumavaraa.

Oman talouden asiantuntija

Hyvän taloudenhallintasovelluksen avulla tiedät aina, paljonko sinulla on rahaa jäljellä loppu kuun menoihin ennen seuraavaa tilipäivää. Rahat eivät lopu kesken kuun, kun seuraat aktiivisesti omaa talouttasi, ja vältyt ylimääräiseltä rahankäytöltä. Oman taloudenhoito ei siis enää voisi olla helpompaa. Voit olla täysin riippumaton ja itsenäinen omassa taloudenhoidossasi, ja lisäksi saatat alkaa saamaan rahaa säästöön paljon aikaisempaa helpommin. Jos menosi eivät meinaa pysyä kurissa tai haluat järkevöittää omaa rahankäyttöä, on oman budjetin seuraaminen olennainen osa omaa talouden hallintaa. Voit tietysti pitää kirjaa myös manuaalisesti, käsinkirjoitettuun päiväkirjaan, mutta sovellukset tekevät kuitenkin suurimman osan työstä puolestasi ja tarjoavat informaatiota omaan rahankäyttöön ja talouteen liittyen, mitä olisi kovin monimutakaista lähteä itse laskemaan. Sovellus säästää siis sekä aikaa että parhaimmassa tapauksessa rahaa, kun otat vastuun oman taloutesi seuraamisesta.

Omaa rahankäyttöä voi olla hankala hahmottaa pelkkien kuittien keräämisellä tai mututuntumulla. Sovellukset tekevät melkein kaiken työn puolestasi ja oikeastaan sinun täytyy vain huolehtia, että pidät tietosi ajan tasalla. Ota tietojen päivittämisestä siis säännöllinen tapa ja syötä vaikka joka päivä kaikki käyttämäsi rahat, sekä lisäksi se, mihin ne ovat menneet. Niin alat saamaan pitkän aikavälin tietoa siitä, mihin rahasi oikeastaan menevät. Parhaimmassa tapauksessa sovelluksen avulla omasta talouden seuraamisesta muodostuu säännöllinen tapa ja oleellinen osa omaa arkea. On tärkeää tietää, mihin omat rahat oikein menevät, ja pelkän omaan muistiin tukeutuminen ei ole luotettava ratkaisu. Esimerkiksi kuitit katoavat, mutta verkkosovellus kulkee mukanasi helposti ja tiedot säilyvät siellä varmasti. Sovellus voi myös auttaa saavuttamaan omia säätötavoitteita, ja esimerkiksi budjetin yli elämiseen pystytään tarttumaan ajoissa, eikä ongelmia pääse syntymään. Voit siis parantaa omaa taloudenhallintaa helposti ilman ylimääräistä stressiä kokeilemalla uusimpia sovelluksia usein täysin veloituksetta.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI