Miten maksaa pois lainat? Parhaat vinkit!

Aina rahat eivät riitä kaikkien kulujen maksamiseen. Joskus otetaan siis lainaa laskujen maksamiseen. Nykyään lainan ottaminen on hyvin helppoa, sillä sitä voi ottaa muutamalla hiiren klikkauksella netin kautta tai yksinkertaisesti vaikka tekstiviestillä.

Vuonna 2005 pikavipit rantautuivat Suomeen. Tällöin ihmiset ottivat helposti lainaa netistä ja tekstiviestillä. Lainan ottamisesta tuli helppoa ja nopeaa, jolloin monet lainasivat pieniä summia netistä maksaakseen ruokalaskuja, puhelinlaskun tai vaikka juhlimisesta johtuvat kulut.

Ihmiset eivät kuitenkaan huomanneet lukea pienellä präntättyä tekstiä, jossa ilmoitettiin suuret kulut ja melkoisen taivaita hipovat korot. Näin pienestä 100 euron vipistä saattoi tulla jopa 200 euron lasku. Tällainen yllätti monet, ja otettiin lisää lainaa edellisen lainan maksamiseen. Ja ennen kuin ihmiset edes huomasivat, he olivat jääneet jumiin melkoiseen velkakierteeseen.

Vuonna 2013 Suomen hallitus asetti korkokaton alle 2000 euron lainoille ja pikavipeille. Tässä lainsäädännössä sanottiin, että alle 2000 euron lainoilla todellinen vuosikorko saa olla maksimissaan 50%. Tämä tarkoitti sitä, että monet pikavippiyritykset jättivät bisneksen sikseen tai muuttivat toimintatapojaan.

Vastauksena tähän monet pikavippiyritykset alkoivat tarjota joustoluottoja, jotka olivat yli 2000 euron suuruisia. Tämä oli vastaus suuriin korkoihin ja kuluihin, mutta ihmiset alkoivat ottaa yhä suurempia summia lainaa.

Tämä on johtanut siihen, että monet maksavat pois pikavippejä ja joustoluottoja vielä kymmenen vuoden päästäkin. Tässä artikkelissa käymme läpi erilaisia keinoja lainojen pois maksamiseen.

Yhdistele pienet lainasi yhdeksi suureksi lainaksi

Monilla on kontollaan pieniä lainoja useita kappaleita. Näiden lainojen kuukausilyhennykset voivat nousta monille hyvin suuriksi summiksi. Ne saattavat olla hyvin rankkoja itse kunkin budjetille. Tällaisessa tilanteessa voi olla hyvä idea yhdistää pienet lainat yhdeksi lainaksi 24/7 netin kautta.

Jotkut lainojen tarjoajat tarjoavat nimenomaan lainojen yhdistelylainoja. Voit hakea lainaa lainojen yhdistelylle, jolloin annat tiedot kaikista lainostasi yritykselle, jolta haet lainaa. Mikäli saat hyväksytyn lainapäätöksen, yritys maksaa puolestasi pois kaikki listaamasi lainat. Tämän jälkeen maksat vain yhdistelylainan kuukausilyhennyksen pois joka kuukausi. Näin saat yleensä pienennettyä kuukausilyhennyksiesi määrää, ja voit maksaa pois vain yhden lainan monen pienen sijasta. Tällainen järjestely helpottaa usein budjettiasi, koska lainojen määrä pienenee.

Ota kontollesi pieni ylimääräinen lisätyö

Jos lainojen maksaminen alkaa käydä haastavaksi omalla budjetillasi, ainoa keino on joko säästää rahaa tai hankkia lisätuloa. Kokopäivätöissä ollessa lisätulon saaminen voi olla melkoisen vaikeaa, sillä koko päivä menee töissä ollessa ja illalla ollaan niin väsyneitä, ettei toisiin töihin jaksa lähteä.

Onneksi tähänkin on ratkaisu. Voit ottaa vastuullesi pienen lisätyön. Voit esimerkiksi vahtia lapsia tai lemmikkejä viikonloppuisin. Mikäli sinulla on ajokortti, voit alkaa jakaa postia viikonloppuisin tai vaikka muutaman päivänä viikossa aamuisin ennen töitä. Lisäksi kaikenlaiset keikkatyöt esimerkiksi kerran tai pari kuukaudessa voivat nostaa tulojasi hieman.

Jos tämä ei ole sinulle mahdollista, voit aina tehdä pieniä töitä netin kautta. Kyselyiden täyttäminen on helppoa puuhaa, jota voit tehdä omasta kodistasi käsin elokuvia katsellessasi tai bussia odottaessasi. Tällä tavalla voit kerätä itsellesi muutaman kympin lisätuloa joka kuukausi, jos täytät kyselyitä ahkerasti.

Netin kautta voi tehdä myös freelancerin töitä. Jos olet kätevä kuvankäsittelyohjelmien parissa tai jos nettisivut ovat omaa alaasi, voit alkaa suunnitella logoja ja nettisivuja yrityksille ja yksityishenkilöille. Lisäksi virtuaaliassistentit ovat hyvin haettuja, joten jos assistentin virka kiinnostaa, tämäkin voi olla mukavaa lisätuloa.

Kun olet napannut itsellesi ylimääräistä tuloa, lupaa itsellesi, että käytät tämän ylimääräisen rahan vain ja ainoastaan lainojen maksamiseen. Maksa pois lainaa tai lainoja aina silloin, kun saat käsiisi hieman lisää rahaa. Mitä nopeammin saat lainasi maksettua pois, sen halvemmaksi ne sinulle tulevat.

Avaa säästötili

Sinulla saattaa olla jo säästötili paikallaan. Ehkä säästätkin jo rahaa pahan päivän varalle. Tämä on hienoa, mutta lainojen poismaksua varten kannattaa avata toinen säästötili. Laita kaikki ylimääräiset tulot tälle säästötilille. Esimerkiksi lasten vahtimisesta tai postin jakamisesta kerätyt varat kannattaa laittaa tälle säästötilille muutamaksi kuukaudeksi. Muutaman kuukauden kuluttua voit sitten maksaa pois lainaa hieman suuremman määrän kerralla.

Järjestele lainasi pienimmästä suurimpaan

Järjestele lainasi yksitellen pienimmästä suurimpaan. Ideana on maksaa pois pienin laina ensimmäisenä. Maksa siis jokaisesta lainasta pois minimilyhennys kuukausittain. Tämän lisäksi maksa hieman extraa pois pienimmästä lainasta. Näin saat maksettua pois pienimmän lainan ensimmäisenä, jolloin voit käyttää lisää rahaa seuraavaksi pienimmän lainan pois maksamiseen. Tätä kutsutaan velkalumipalloksi, ja se voi olla erittäin hyödyllinen tapa lainojen maksamisessa.

Järjestele lainasi kalleimmasta halvimpaan

Toinen vaihtoehto on järjestellä lainat kalleimmasta halvimpaan sen sijaan, että järjestelisit ne pienimmästä suurimpaan. Tässä järjestelmässä maksat pois ensin kalleimmat lainat, joten säästät rahaa pitkällä juoksulla. Se, kumman tavan valitset, riippuu täysin sinusta ja siitä, kuinka haluat itse lähestyä tätä prosessia.

Maksa lainat aina ajoissa

Lainojen korot ja kulut ovat suuria jo ennestään, mutta jos päälle lisätään vielä viivästyskorko ja muistutusmaksu, saat maksaa vielä suurempia maksuja. Pidä siis huoli siitä, että maksat aina laskusi ajoissa. Mikäli jossakin kuussa laskujen maksaminen tekee tiukkaa, voit aina olla yhteydessä yhtiöön ja pyytää lisää maksuaikaa tai eräpäivän siirtoa.

Maksa lainat samana päivänä

Jos sinulla on monia eri lainoja, kannattaa siirtää eräpäivät niin, että maksat kaikki lainat pois samana päivänä. Näin et vahingossa unohda maksaa laskuja. Maksut kannattaa hoitaa pois heti silloin, kun oma palkkapäivä kolkuttaa ovella. Loppukuu on sitten helpompi budjetoida.

Säästä rahaa

On hyvä harkita, kannattaisiko kulujen leikkaaminen. Jos se vain on mahdollista, leikkaa pois ylimääräisiä kuluja. Käytä näihin kuluihin kuluneet rahat mieluummin maksaaksesi lainaa pois nopeammin. Näin säästät rahaa pitkällä juoksulla lainojen maksuissa. Ja mitä nopeammin lainat on maksettu, sitä nopeammin voit palata normaaliin elämääsi ilman lainoja!

Yhteenveto

Lainan ottamista kannattaa harkita hyvin tarkkaan. Lainat tulee aina maksaa pois korkoineen ja kuluineen. Laskut kolahtavat postiluukusta tasaisesti joka kuukausi, joten niiden maksamiseen tulisi olla tilaa budjetissa. Kroonisiin tilanteisiin ei siis kannata ottaa lainaa, sillä ne eivät parane lainan ottamisella – päinvastoin. Akuuttiin rahantarpeeseen, esimerkiksi remonttiin tai auton huoltoon, lainaa voi ottaa hieman kevyemmällä omalla tunnolla.

Maksa lainat aina pois eräpäivään mennessä, mieluummin jopa hieman aikaisemminkin. Tee kunnollinen järjestelmä itsellesi ja suunnittele kunnolla lainan pois maksaminen. Jos lainojen maksaminen äityy oikein tiukaaksi, voit aina yrittää hakea yhdistelylainaa. Näin saat maksettua pois kaikki pienet lainat, ja maksat sen sijaan yhtä lainaa yhdellä kuukausilyhennyksellä ja yksillä koroilla sen sijaan, että maksaisit montaa lainaa pois samanaikaisesti. Jos tarvitset apua lainojen pois maksamisen suunnittelussa, voit aina olla yhteydessä omaan pankkiin tai esimerkiksi velkaneuvojaan. Mitä nopeammin lainat maksetaan pois, sen halvemmaksi se tulee sinulle pitkällä juoksulla.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI